Yhdistetyn maajoukkue jatkaa menestysvalmentajan alaisuudessa – ”Tehnyt upean työn”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen yhdistetyn maajoukkue jatkaa tutun päävalmentajan alaisuudessa.
Yhdistetyn päävalmentajana vuodesta 2012 toiminut Petter Kukkonen jatkaa tehtävässään. Kukkosen aisaparina pysyy jatkossakin fysiikkavalmentaja Jari Hiekkavirta.
Valmentajien sopimukset ovat mallia 2+2 eli ne kattavat seuraavan olympiadin.
– Valmentajakaksikko on tehnyt upean työn yhdistetyn nostamisessa vahvaksi mitaliehdokaslajiksi seuraavaksi olympiadiksi. Kävimme hyvän keskustelun yhteisestä tahtotilasta jatkon suhteen. Se löytyi hyvin helposti, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoo tiedotteessa.
Kukkosen päävalmentajakauden aikana on Suomen yhdistetty noussut mukaan kärkikamppailuun. Palkintopallisijoituksia kertyi viime kaudella kahdeksan. Kukkonen nostaa merkittävänä esille sen, että menestyminen ei ole yhden urheilijan harteilla. Nyt maailmancupia kiertää 4–5 hyvätasoista urheilijaa.
– Ensimmäinen kausi, kun voidaan puhua, että läpimurto on tapahtunut koko joukkueen tasolla. Kaikissa kilpailumuodoissa oltiin aina podiumtaistelussa mukana. Tätä ollaan vuosien aikana tavoiteltu, siitä tässä on kysymys. Aikamoisessa syväkyykyssä oltiin kuusi vuotta sitten, nyt pojat ovat hyvin lähellä absoluuttista maailmanhuippua, Kukkonen analysoi.
Vaikka menestystä on tullut, löytää Kukkonen myös kehityskohteita. Suomalaisurheilijoiden hiihtovauhti on ollut huippuluokkaa, mutta kehitettävääkin on. Suurin tavoitemaailma löytyy hyppypuolella.
– Hyppäämisestä on kiinni, että voitaisiin kilpailla voitosta jokaisessa kilpailussa. Hyppäämiseen on panostettu paljon viimeiset 2–3 vuotta, nyt työtä pitää jatkaa. Tarkastelussa on hyppäämisen henkinen puoli ja ”out of the box” -ajattelu”, Kukkonen kuvaili.
Lähde: Hiihtoliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen