Kultaiseen Euroopan liigaan valmistautuva Suomi sai turpaan Hollannilta – ”Meidän pitää kehittää hyökkäyspeliä”

Kuva: Juha Tamminen
Viikon päästä alkavaan Kultaiseen Euroopan liigan valmistautuva Suomen miesten lentopallomaajoukkue hävisi lauantaina Wijchenissa Hollannille 0-3 (19-25, 15-25, 17-25).
Kultainen liiga alkaa Suomen miehillä lauantaina 19.5. Mikkelissä ottelulla Suomi – Tšekki. Lohkon muut maat ovat Portugali ja Espanja.
Hollanti-ottelun aloituksessa olivat passari Akseli Lankinen, hakkuri Joonas Jokela, keskipelaajat Markus Kaurto ja Sauli Sinkkonen, yleispelaajat Elviss Krastins ja Sakari Mäkinen sekä libero Lauri Kerminen. Ottelun kestäessä passariksi vaihdettiin Fedor Ivanov ja hakkuriksi Samuli Kaislasalo.
– Hollanti oli vielä kovempi kuin eilen ja hyökkäysvoima oli heillä vahva, maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo totesi.
– Kyllähän se tiedettiin, että meillä on tekemistä, mutta otetaan vastaan, mitä otettavissa on. Näistä peleistä saadaan monelle pelaajalle hyvää oppia. Hyökkäyspeliä meidän pitää kehittää.
– Hollanti-otteluissa oli paljon ilonaiheita. On tärkeää, että otetaan koviin kansainvälisiin peleihin uusia pelaajia mukaan kuten Niklas Breilin, Fedor Ivanov, Akseli Lankinen, Samuli Kaislasalo ja Joonas Jokela. Sakari Mäkinen pelasi kaksi hienoa peliä täällä Hollannissa.
– Näistä peleistä tehdään nyt yhteenvetoa ja lähdetään kohti Tšekkiä, Sammelvuo sanoi.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi