IS: Nooralotta Neziri sai satuttavaa ulkonäkökritiikkiä viime kaudella: ”En ollut ulkoisesti niin timmissä kunnossa”
Kuva: Juha Tamminen
100 metrin aitajuoksun Suomen ennätystä nimissään pitävä Nooralotta Neziri eli viime kaudella rankkoja aikoja. Juoksu ei kulkenut huikean kauden 2016 jälkeen ja kropassa vallitsi ylirasitustila.
Viime kesän paras tulos 13,41 jäi tasan kuusi kymmenystä naisen ennätyksestä. Henkistä taakkaa ei helpottanut se, että Neziri alkoi saamaan massoittain negatiivista palautetta. Osa tuli Nezirille suoraan viesteinä, osan hän bongasi Twitteristä.
– En ollut ulkoisesti niin timmissä kunnossa kuin minut on totuttu näkemään. Nyt kaikki varmaan tietävät sen tilanteen taustat, Neziri, 25, sanoi Ilta-Sanomille.
– Jonkun verran tuli palautetta, jossa kritisoitiin, että ongelmat olivat vain omasta motivaatiostani kiinni. Se tuntui hassulta, sillä olin valmis tekemään urheilu-urani eteen isoja uhrauksia. Onneksi pääsin jotenkin sen yli.
Kritiikki sattui.
– Eihän se tunnu koskaan hyvältä. Tiesin kuitenkin, että minulla oli vaikea tilanne, enkä ollut terve. Ajattelin, ettei se ollut normaali tilani. Urheilijana sitä on kohtuullisen itsevarma, joten ehkä sekin auttoi, Neziri pohti.
Nyt Neziri on päässyt kuitenkin vaikeuksista yli ja voi hyvin. Kauden tähän astisen kärkiaikansa Petteri Jousteen valmennettava juoksi Paavo Nurmi Gamesissa, kun kellot pysähtyivät aikaan 13,20. Tuolla ajalla Neziri lunasti lipun elokuisiin Berliinin EM-kisoihin.
Lähde: (IS:n alkuperäinen haastattelu)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä