Rötösrekisterille jatkoa: Urheilutähti narahti rattijuopumuksesta – pidätettiin viime vuonna perheväkivallasta
Kuva: Getty Images
Amerikkalaisen jalkapallon huippupelaaja Ra’Shede Hageman on saanut syytteet rattijuopumuksesta. Mies jäi kiinni teosta viime lauantaina.
Hageman kuljetettiin Minnesotan osavaltion Hennepinin maakunnan poliisivankilaan, josta hän pääsi pois vain vajaan parin tunnin jälkeen takuita vastaan.
Aiemmin Atlanta Falconsin riveissä pelannut puolustuksen linjamies on ollut ennenkin vaikeuksissa lain kanssa. Viime syyskuussa hänet pidätettiin perheväkivallasta.
Jenkkitähti oli ajautunut väkivaltaiseen yhteenottoon maaliskuussa 2016 silloisen tyttöystävänsä kanssa. Hageman pidätettiin tapauksen johdosta kuitenkin vasta seuraavana vuonna.
Hagemanilta jäi koko viime kausi välistä rikossotkujensa vuoksi. Falcons luopui puolustajastaan oikeuskohun jälkeen.
NFL antoi miehelle kuuden ottelun pelikiellon, jonka hän kärsi vuonna 2017, vaikka ei ollutkaan minkään joukkueen kirjoilla.
Hageman osallistui toukokuussa New England Patriotsin harjoituksiin, mutta ei ole toistaiseksi tehnyt uutta NFL-sopimusta minkään joukkueen kanssa.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan