Tässä on melkoinen rautarouva: 80-vuotias ruotsalainen olympiamitalisti kilpailee jälleen viikonloppuna, aloitti lajinsa jo 1950 – ”Minulla ei ole odotuksia, vain toiveita”

Viikonloppuna käytävissä kouluratsastuksen Ruotsin mestaruuskisoissa nähdään todellinen rautarouva.
Kilpailuihin osallistuva 80-vuotias Ulla Håkanson ottaa osaa mestaruuskilpailuihin jo 48:tta kertaa.
– Minulla ei ole odotuksia, vain toiveita, Håkanson toteaa Aftonbladetille.
Kokeneen kilpailijan palkintokaapista löytyy jo 24 mitalia Ruotsin mestaruuskilpailuista. Lisäksi hän on voittanut lukuisia arvokisamitaleja, kirkkaimpana 1972 Münchenin olympialaisten pronssimitali kouluratsastuksen joukkuekilpailusta.
Tällä kertaa tavoitteet ovat maltilliset.
– Otan tämän lähinnä harjoituksena, yhtenä askeleena Diddy Coolin (Håkansonin hevonen) kehittymisessä. Olen jo iloinen siitä, että selvisimme tänne karsintakilpailuista, Håkanson kertoo.
Ratsastajan oma ura alkoi jo 1950 ja aluksi hän kilpaili esteratsastuksessa, mutta kun tuolloinen hevonen Ajax väsyi, koulutti Håkanson siitä kouluratsastushevosen.
Siitä lähtien Håkansonilla on ollut useita hevosia ja ainoat tauot kilpailemisessa ovat tulleet hänen kärsittyään välilevyn pullistumasta ja lievästä aivoverenvuodosta.
Nykyään hän ratsastaa päivittäin ja pitää kunnostaan huolta joogalla, sauvakävelyllä ja rivitanssilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen