Tero Pitkämäen lääkäriltä huojentavia uutisia: Kilpaileminen EM-kisoissa näillä näkymin mahdollista – ”Kuuntelin sitä monttu auki”
Kuva: Getty Images
Tero Pitkämäen tiistaisesta loukkaantumisesta Paavo Nurmi Gamesissa on saatu lisätietoa.
Ortopedi Harri Panula tutki keihästähden polven ja uutiset olivat samalla hyviä ja huonoja.
Polvi on lääkärin mukaan muuten kunnossa, mutta eturistiside on poikki. Vamma vaatii leikkauksen syksyllä, mutta näillä näkymin kilpaileminen elokuun EM-kisoisssa on mahdollista.
Vamma vaatii kuitenkin kuntoutusta ja polvi täytyy tukea teippauksella tulevissa kilpailuissa.
– Pitkämäen polven sivusiteet ovat ehjiä, nivelkierukat kunnossa, eikä nivelrustossa tai luustossa ole vammoja, mutta eturistiside on poikki. Polven ja jalan lihaksisto on erinomaisessa kunnossa. Hän voi aloittaa kuntouttavien liikkeiden tekemisen ilman lisäpainoja välittömästi, Panula kertoo.
Pitkämäki sanoo olevansa valmis yrittämään kuntoutusta ja heittämistä teippauksen tuella.
– Kun kuulin diagnoosin, ajattelin, että kausi on tässä. Sitten lääkäri totesi, ettei tarvitse lyödä hanskoja tiskiin. Pieni mahdollisuus on, että 2-3 viikon toipumisen jälkeen voisi aloittaa heittoharjoittelun. Kuuntelin sitä monttu auki, heittäjä kertoi tiedotteessa.
Vammasta kuntoutuminen kauden aikanakin on entuudestaan miehelle tuttua. Uutta tällä kertaa on se, että polvivamma on uran ensimmäinen.
Pitkämäki kuitenkin toteaa, että elokuisiin Berliinin EM-kisoihin hän lähtee vain, jos pystyy antamaan siihen riittävät näytöt, vaikka on jo valittu joukkueeseen.
Edellytyksenä hän pitää, että pystyy kilpailemaan Kalevan kisoissa 19.-22. heinäkuuta.
Berliinin EM-kisat käydään 7.-12. elokuuta.
Lähde: Suomen Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan