Legenda vastasi tylysti epäilijöille – haastaja höyhensaarille

Moni ihmetteli ja epäili nyrkkeilylegenda Manny Pacquiaon halua jatkaa jo entisestään komeaa uraansa. Nykyään myös Filippiineillä senaattorin hommia tekevän nyrkkeilijän on uskottu – ja toivottu – lopettavan kunniakkaaseen aikaan. Esimerkiksi tällä sivustolla pohdittiin, että olisiko Mannylle tullut jo aika eläkepäiviin.
Mutta Pacquiao tyrmäsi epäilijät samalla tavalla kuin hän tyrmäsi Argentiinalaisen Lucas Matthyssen lauantaina Kuola Lumpurissa. WBA-liiton välisarjan mestaruutta hallinnut argentiinalainen lähti unten maille Pacquiaon käsittelyssä ottelun seitsemännessä erässä.
– Olen yllättynyt, että hän putosi jo noin aikaisin ottelussa. Enpä ole pitkään aikaan onnistunut tyrmäyksessä. Treenasin tätä ottelua varten hyvin, mutta en ole enää nuori, joten se piti ottaa huomioon harjoittelussa, tuore maailmanmestari Pacquiao sanoi STT:n uutisessa.
Tyrmäyskoneena tunnettu Matthyssen sai kokea konkarin nyrkkiä jo kolmannessa ja viidennessä erässä, mutta seitsemännessä vasta ratkaisevasti. Voitto oli Pacquaiolle, 40, urallaan numero 60.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Kalle Palander hankki melkoisen menopelin – ”Aivan päällikkö vehe”
- Toni Nieminen avautui HS:lle – teki tämän selväksi rakkauselämästään
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Elina Lampelan muodonmuutos ällistyttää – näin nainen kommentoi
- Ero tuli: Hiihtotähdeltä ikävä henkilökohtainen ilmoitus
- Vanha ennätys murskaksi: Silja Kososelta aivan järjetön kaari
- Hiihtolegenda Virpi Sarasvuolle merkittävä pesti
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Kalle Palander hankki melkoisen menopelin – ”Aivan päällikkö vehe”
- Jasmi Joensuulta uusi aluevaltaus – teki asioita selväksi kiekkomiehen vierellä