Äärimmäisen pettymyksen kokenut Minna Nikkanen: ”Jos olisi ollut hieman korkeampi ote, se olisi voinut mennä”
Kuva: Getty Images
Minna Nikkanen ja Wilma Murto ylittivät seiväshypyn karsinnassa 435, mutta tällä kertaa se ei finaaliin vienyt. Nikkanen oli lopulta ensimmäinen karsiutuja, sillä viimeisenä jatkoon eteni Saksan Carolin Hingst, jolla oli 420:stä yksi pudotus vähemmän kuin Nikkasella ja Ruotsin Lisa Gunnarssonilla. Kreikan Ekaterini Stefanidi ylitti ainoana karsintarajan 455.
Nikkanen ylitti 420 kolmannellaan ja 435 ensimmäisellään, mutta 445 oli tällä kertaa liikaa. Hänellä takkusi juoksu.
– Yritin alussa vähän liikaakin pitää juoksun oikeassa kuosissa. Kolmanteen yritykseen 420:stä menin enemmän fiiliksellä, Nikkanen sanoi.
Yrityksistään 445:stä hän sanoi, että hypyistä huomasi, ettei hänellä ole ollut tuntumaa noissa korkeuksissa käytettäviin seipäisiin. Kolmas yritys oli kuitenkin hyvä ja melko lähellä onnistua.
– Jos olisi ollut hieman korkeampi ote, se olisi voinut mennä, Nikkanen sanoi.
Hän sanoi, että treenaaminen on jäänyt vähiin, mistä johtuen nopeus on pudonnut. Nikkasella oli Kalevan kisoissa takareisiongelmaa. Nyt hän miettiikin, kilpaillako vai treenatako. Ruotsi-ottelussa Nikkanen joka tapauksessa nähdään.
Murto: Askelmerkin kanssa oli ongelmia
Wilma Murto ylitti ensimmäisellään 420, kunnes 435:ssä alkoivat ongelmat askelmerkin kanssa ja se ylittyi vasta kolmannella.
– 445:stä askelmerkki oli ensimmäisessä yrityksessä liian lähellä, sitten tuli läpijuoksu, joka on aivan poikkeuksellista, ei minulle tule niitä juuri harjoituksissakaan. Kolmaskaan yritys ei onnistunut, Murto sanoi.
Murto poti pientä flunssaa, josta sai jälkitautina poskiontelontulehduksen. Hän kilpaili antibioottikuurin alaisena.
– Ei se sairastelu ainakaan auttanut, mutta olo oli kuitenkin hyvä, hän kuittasi.
Vaikka Murrolle oli vaikeuksien jälkeen jo iso bonus päästä EM-kilpailuihin, oli hän luonnollisesti harmissaan karsiutumisestaan.
Nikkasen tavoin myös Murto nähdään vielä ainakin Ruotsi-ottelussa.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!