Helena Leveelahti heitti uransa kolmanneksi parhaan kilpailun Berliinin EM-kisojen karsinnassa, kun kiekko tippui parhaimmillaan 53.56 metrin kohdalle. Tulos ei riitä kuitenkaan finaalipaikkaan, mutta nuorukainen oli tyytyväinen suoritukseensa. – Nämä ovat ekat aikuisten kisat, joten siitä minulla on hyvä fiilis ja heitto kulki. Oli ihan hauskaa, Leveelahti kertoi hymyillen Ylen haastattelussa. Hän ei löytänyt heitoistaan suurempia vikoja. – Teknisesti ehjää heittämistä ja hyviä heittoja muuten, mutta tuki vähän lähti lopussa, nuorten MM-kisoissa Tampereella hopeaa voittanut suomalainen analysoi. Lähde: Yle TV2

LUE MYÖS: