Sulkapallopeli kävi kalliiksi − lentopallomaajoukkueen keskitorjuja sivuun EM-karsinnasta
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallomaajoukkueen keskitorjuja Tommi Siirilä joutuu jättämään ensi viikolla alkavat EM-karsinnat väliin jalkavamman takia. Myös yleispelaaja Antti Siltala toipuu vielä jalkavammastaan muutaman viikon ajan.
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo täydensi yleispelaajaosastoa kutsumalla mukaan Jan Heleniuksen, joka on maajoukkueessa pelannut aiemmin jo 64 maaottelua. Kahdeksan maaottelun Samuli Kaislasalo puolestaan sai siirron hakkurin paikalta keskitorjujaksi.
– Samulille tämä ei varmaankaan ole helppo tilanne, mutta hän uhrautuu joukkueen edun vuoksi hoitamaan keskitorjujan tehtäviä. Urpo Sivula ja Joonas Jokela hoitavat hakkurin homman, Sammelvuo kertoo.
– Yleispelaajia on ryhmässä mukana vielä viisi, joista yksi jää pois ensi viikonlopun Viro-maaotteluiden jälkeen.
– Siirilän loukkaantuminen oli tosi ikävä juttu. Hän sai pienen alaraajavamman sulkapalloa pelatessaan. Toivotaan, että hän pääsisi mukaan MM-kisoja edeltäviin Japani-otteluihin syyskuun alussa.
– Sitten kun EM-karsinnat ovat ohi, katsotaan joukkueen tilanne uudestaan tulevia MM-kisoja ajatellen.
Kolme Viro-ottelua Tallinnassa
Suomi pelaa viikonloppuna Tallinnassa kolme maaottelua Viroa vastaan. EM-karsinnat alkavat 18.8. vierasottelulla Tanskassa. – Viro on kova joukkue ja pelit tulevat meille todella tarpeeseen. Me päästään nyt hyvässä vaiheessa pelaamaan nämä ottelut. – Joukkueen osalta kaikki on aikataulussa ja EM-karsintoja kohti mennään. Hyvä että nämä pelit ovat lähellä Tallinnassa, niin ei mene matkustamiseen turhaa aikaa, Sammelvuo sanoo. Lähde: Lentopalloliiton tiedote.LUE MYÖS:
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?