Suomalaisurheilija selvisi säikähdyksellä – EM-kisat oli peruuntua uskomattoman tunaroinnin seurauksena!
Kuva: Getty Images
Seitsenottelija Maria Huntington kilpailee Berliinin EM-kisoissa. Euroopan yleisurheiluliitto (EA) vahvisti, että Huntington pääsee kisoihin tämän kesän ennätystuloksensa 5858 perusteella.
Huntington pääsi kisoihin jälkijunassa, sillä kisojen ilmoittautumislomakkeessa hänet oli erheellisesti ilmoitettu korkeushyppääjäksi.
– Lomakkeessa urheilijan laji oli pudotusvalikkona ja tässä lomakkeen käsittelijälle oli sattunut inhimillinen virhe. Onneksi virhe saatiin korjattua ja Huntington EM-kisoihin, sanoo Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.
Huntington otti riemulla vastaan tiedon EM-kisapaikasta.
– Ihan huikeaa, että pääsin kisoihin ja asia selvisi. Hienoa, että sain näin palkinnon tämän vuoden kehitykselle, Huntington sanoo.
Huntingtonille kuluva kesä on ollut melkoista myllerrystä. Hän oli vahvasti kiinni EM-kisojen 5900 pisteen tulosrajan ylittävissä pisteissä Suomen, Ruotsin ja Viron moniottelumaaottelussa Pärnussa kesäkuussa. Sitten pituushypyssä takareiden sisäosaan tullut pieni repeämä pakotti hänet keskeyttämään kilpailun.
– Onneksi tuli jätettyä kisa kesken silloin, ettei se revennyt pahemmin. Vamma parani nopeasti, Huntington sanoo.
Jyväskylän Kalevan kisoissa Huntington kokosi ennätyspisteensä 5858, jotka riittivät paikkaan EM-kisoissa.
– Onhan tämä shokki, mutta hyvillä mielillä lähden EM-kisoihin, parantamaan ennätystä siellä ja antamaan näyttöjä ensi kesän Götzisin moniottelukisaa varten, Huntington sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”