Suomen kapteenit odottavat tiukkaa kamppailua Ruotsi-maaottelusta – ”Siellä tarvitaan rohkeaa räppäämistä”
Kuva: Getty Images
Yleisurheilun Ruotsi-ottelujoukkueen kapteenit Sanna Kämäräinen ja Tuomo Salonen ovat valmiina perjantain ja lauantain taistoon.
Ruotsi-ottelussa miesten ja naisten joukkueilla on kaksi kapteenia, jotka valittiin joukkueen sisäisessä äänestyksessä. Muut Suomen kapteenit ovat Kristiina Mäkelä ja Jarkko Kinnunen.
Ruotsi-ottelu kilpaillaan Ratinan stadionilla Tampereella kaksipäiväisenä iltakilpailuna. Tilastojen valossa miehet lähtevät maaotteluun haastajina. Naisten maaottelusta tilastot povaavat tasaista.
– Kun paperimaaottelu osoittaa, että luvassa on tiukka taisto, kyse on hyvin pitkälle siitä, miten hyvään lentoon koko joukkue saadaan. Jokaisen suoritus on nyt tosi tärkeä, sanoo Kämäräinen.
Samoilla linjoilla on 800 ja 1500 metriä maaottelussa juokseva Salonen.
– Rohkeita suorituksia lähdetään tekemään ja hyödynnetään kotiyleisön tuki. Siellä tarvitaan rohkeaa räppäämistä. Sillä syntyy onnistumisia. Ei siellä auta varmistella, Salonen uskoo.
Kämäräinen voitti maaottelun vuoden 2015 kilpailussa, joka on edellinen, jossa hän kilpaili.
– Nyt olen harjoittelut Berliinin EM-kisojen jälkeen hyvin nimenomaan tämä kisa mielessä. Itselläni on Ruotsi-ottelua kohtaan samanlaista intoa kuin joskus nuorena. Treeninmotivaation ylläpito on ollut helppoa, Kämäräinen sanoo.
Kipparina Kämäräisen tavoitteet ovat selkeät.
– Minusta on tärkeää, että jokainen maajoukkueen urheilija tuntee olevan tärkeä osa joukkuetta ja tervetullut. Haluan luoda iloisen ja vapaan ilmapiirin, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja urheilla täysillä pelkäämättä mitä tuloksesta seuraa.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle