MM-purjehdukset Tanskan Århusissa venyivät jälleen pitkälle iltaan, kun Laser radialit päättivät urakkansa vasta kello 20. Selkävamman sunnuntain purjehduksissa kanssakilpailijan rikkeestä saanut Monika Mikkola pystyi osallistumaan tiistain lähtöihin ja purjehti sisukkaasti toisena maaliin. Hän nousi kokonaistilanteessa 10:nneksi.
– Sain aika vahvat lääkkeet lähtöön, joten selkä oli kisan aikana ihan okei. Adrenaliinikin auttoi maaliin. Sitten kipu tuli heti takaisin, Mikkola kommentoi.
– Toivottavasti pystyn säilyttämään tällaiset sijat kisan loppuun. Huomenna jatkuu.
Tuula Tenkanen on kokonaiskilpailussa kuudentena.
– Tänään oli aika kevyt keli, enkä valitettavasti purjehtinut päivän lähdössä kovin hyvin. Toisessa lähdössä olin ihan hyvissä asemissa, mutta tuuli tyyntyi, ja lähtö jouduttiin keskeyttämään. Huomenna on uusi päivä, ja varmaan erilainen kelikin, Tenkanen kertoo.
Tiistai tarjoili suomalaisonnistumisia myös Finnjollissa, jossa Tapio Nirkko purjehti sijat neljä ja kuusi, ja Nacra17-luokassa, jossa Sinem Kurtbay/Janne Järvinen kiiti sijat kolme ja yhdeksän. Nirkko on ennen huomisen viimeisiä kultafinalilähtöjä 19:ntenä. Kurtbay ja Järvinen aloittavat puolestaan ylihuomenna kultafinaalit sijalta 14.
– Olimme molemmissa lähdöissä oikeassa paikassa ja onnistuimme kirimään vastatuuliosuuksilla. Olemme tosi tyytyväisiä tähän päivään, Kurtbay kommentoi.
Kaarle Tapper on Laser standardissa 18:ntena.
49er FX -luokassa suomalaisista kultafinaaleihin ylsi venekunta Noora Ruskola/Mikaela Wulff (24:ntenä).
– Meillä on aika tasapaksu sarja taustalla ja kova nälkä päästä finaaleissa näyttämään, mihin pystymme, Ruskola ja Wulff sanovat.
Toisen lapsensa toukokuun lopussa saanut Tuuli Petäjä-Sirén jatkaa kilpailuaan RS:X-luokan hopeafinaaleissa. Keskiviikkona ohjelmassa on välipäivä.
– Maapaikka jäi täällä saavuttamatta, mutta en osaa olla kovin pettynyt otteisiini. Tämän päivän fyysinen keli oli odotetun rankka. Otan loppukisan hyvänä harjoituksena ja keskityn saamaan maapaikan Tokioon ensi vuoden MM-kisoissa, Petäjä-Sirén kertoo.
Suomalaistulokset:
Maajoukkue:
Tuula Tenkanen, Laser radial: 6. (26.)
Monika Mikkola, Laser radial: 10. (2.)
Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17: 14. (3., 9.)
Kaarle Tapper, Laser standard: 18. (29., 35.)
Tapio Nirkko, Finnjolla: 19. (4., 6.)
Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 49er FX: 24. (13.)
Oskari Muhonen, Finnjolla: 39. (38., 31.)
Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X: 41. (15., 18., 22.)
Haastajat ja muut suomalaiset:

Niklas Lindgren/Matias Autio, 470: 56.
Mikael Hyryläinen, Finnjolla: 58.
Anna Haavisto, RS:X: 62.
Waltteri Moisio, Finnjolla: 80.
Erica Partanen, Laser radial: 86.
Fredrik Westman, Laser standard: 95.
Nooa Laukkanen, Laser standard: 135.
Aleksi Tapper, Laser standard: 136.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry, tiedote