Suomalainen juoksutähti pettyi raskaasti – kilpailu sai hämmentävän käänteen
Suomalaisjuoksija Veera Mattila taisteli kakkoseksi ajalla 2.02,96 Oslossa järjestetyssä 800 metrin juoksukilpailussa.
Mattila purki kisan jälkeen pettymystään. Hän harmitteli SUL:n tiedotteella juoksun kulkua.
– Ei ollut yhtään sellainen kilpailu, mitä tulin hakemaan. Ennätysvauhtia hain, enkä odottanut, että joutuisin itse vetämään juoksua, Mattila sanoi.
– Hämmennyin, kun jouduin itse veturin paikalle. Olisi vaan pitänyt lähteä heti alussa jäniksen vauhtiin. Paremman loppukirinkin olisin halunnut, mutta se oli hyvää, että perustaso on noussut niin, että tuollainen 2.02 -aika tulee suhteellisen helposti, Mattila jatkoi.
Mattilan kesän paras aika on 2.02,54. 22-vuotiaan naisen ennätys on 2.01,12. Mattila avautui kokemuksestaan myös Instagramissa.
– Ei sellainen kisa, jonka olisin halunnut… En ollut valmistautunut vetämään joukkue ja pudotin niin paljon vauhtia. Psyykkisen valmentajan sanoin kisassa joko onnistutaan tai siitä opitaan. Tänään tuli opittua. Positiivista kuitenkin, että perustaso on noussut ja huonollakin juoksulla saa 2.02-alkuisen ajan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan