NFL-seuran haaveille ensimmäisestä Super Bowlista taas karmaiseva kolaus – avainpelaaja loppukauden sivussa
Kuva: Getty Images
Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa pelaavan Atlanta Falconsin järkyttävän huono onni loukkaantumisten kanssa jatkuu.
Falconsin sisempi hyökkäyksen linjamies Andy Levitre sai sunnuntain ottelussa Carolina Panthersia vastaan repeämän ojentajalihakseensa. Atlanta asetti pelaajan loukkaantuneiden pelaajien reserviin ja hänen odotetaan olevan sivussa koko loppukauden. Pelipaikkansa parhaimpiin kuuluva Levitre oli viime vuoden pudotuspeleistä sivussa samanlaisen vamman vuoksi.
Falcons on ehtinyt tällä kaudella kokea jo kaksi kovaa loukkaantumisiskua puolustuksen puolella, kun nuoret tähdet Keanu Neal ja Deion Jones päätyivät loukkaantuneiden reserviin ensimmäisen ottelun jälkeen. Takapuolustaja Neal on polvivammansa vuoksi sivussa koko loppukauden, mutta jalkavammasta kärsivä tukimies Jones voi vielä palata tällä kaudella. Jonesin täytyy olla sivussa vähintään kahdeksan ottelua.
Falcons jahtaa edelleen seurahistorian ensimmäistä Super Bowl -voittoa. Toissa vuonna joukkue pääsi lähelle, mutta Altantan kannalta surullisen kuuluisassa finaalissa New England Patriots nousi 3-28-tappioasemasta 34-28-voittoon jatkoajalla.
Atlanta aloitti kauden 12-18-tappiolla hallitsevaa Super Bowl -voittajaa Philadelphia Eaglesia vastaan. Viime sunnuntaina se otti tärkeän 31-24-kotivoiton samassa NFC South -divisioonassa pelaavasta Carolina Pantherista. Sunnuntaina edessä on toinen tiukka divisioonan sisäinen kamppailu, kun Atlantan vieraaksi saapuu New Orleans Saints.
Atlantan Falconsin ja New Orleans Saintsin ottelu nähdään suorana lähetyksenä suomeksi selostettuna Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa sunnuntaina 23.9. klo 19.55. alkaen.
Lähde: NFL.com.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan