Olympiastadion sai uuden johtajan yksimielisellä äänestyksellä – ”Pidän työtä kunniatehtävänä”
Stadion-säätiön hallitus on nimittänyt kauppatieteen maisteri Ari Kuokkasen Olympiastadionin johtajaksi.
Valinta oli yksimielinen. Kuokkanen aloittaa Olympiastadionin johtajana 1.12.2018 hoitaen samalla Stadion-säätiön toimitusjohtajan tehtävät.
Kuokkanen toimii tällä hetkellä sisätilapaikannusteknologiaan erikoistuneen Levante Oy:n toimitusjohtaja. Hänellä on pitkä kokemus myynnin johdon tehtävissä Sanoma-konsernin TV-Nelosella ja vakuutusyhtiö Tapiolassa.
Kuokkanen ottaa tehtävän vastaan nöyränä mutta innostuneena.
– Pidän Olympiastadionin johtajan työtä kunniatehtävänä, jossa korostuu yhteistyö Stadion-säätiön hallituksen, henkilökunnan, sidosryhmien ja suomalaisten stadionkävijöiden kanssa. Tavoitteenani on laajentaa ja kehittää Olympiastadionin toimintaa kansainvälisen monitoimiareenan vaatimalla tavalla, hän sanoi Olympiastadionin tiedotteessa.
Stadion-säätiön hallitus päätti Olympiastadionin johtajan valinnan yhteydessä nimittää Säätiön markkinointijohtaja Marju Pajun Olympiastadionin markkinointi- ja viestintäjohtajaksi sekä Olympiastadionin johtajan varahenkilöksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet