Suomen lipun kantaja valittu nuorten olympialaisiin – ”Yksi askel kohti isoja unelmia urallani”

Korkeushyppääjä Jessica Kähärä on valittu kantamaan Suomen lippua nuorten olympialaisten huomisissa avajaisissa Argentiinan Buenos Airesissa.
Järjestyksessään kolmannet nuorten kesäolympialaiset kilpaillaan 6.-18.10.
Suomen olympiajoukkueeseen kuuluu 25 urheilijaa, joiden joukosta Kähärä valikoitui lipunkantajaksi joukkueenjohdon päätöksellä.
17-vuotias Mikkelin Kilpa-Veikkoja edustava nainen on yleisurheilun monilahjakkuus, jonka palkintokaapista löytyy mm. nuorten EM-hopeaa korkeushypyssä ja EM-pronssia kolmiloikassa sekä Kalevan kisojen pronssimitalit korkeus- ja pituushypyssä.
– Olen katsonut aina aikuisten olympialaisten avajaisia televisiosta ja haaveillut siitä, että jonain päivänä voisin itse olla mukana kisoissa. Suomen lipun kantaminen Nuorten olympialaisissa on kunniatehtävä ja yksi askel kohti isoja unelmia urallani, hän sanoo Suomen Urheiluliiton sivuilla.
Kähärä kilpailee Buenos Airesissa korkeushypyssä, ja hänen kilpailupäivänsä ovat 12.10. ja 15.10.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Suomesta huikea korkeushyppytulos – kautta aikojen kakkoseksi
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Hiihtoässä otti vaatetta pois – naisen kesäkunto ällistyttää
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi