Tennisliiton kurinpitolautakunta asetti seksuaalisesta häirinnästä epäillyn valmentajan toimintakieltoon: ”Viranomaiset selvittävät asian perusteellisesti”
Kuva: Getty Images
Tennisliiton kurinpitolautakunta on 19.10. tehnyt päätöksen koskien epäilyjä suomalaisen tennisvalmentajan seksuaalisesta häirinnästä. Kurinpitolautakunta on määrännyt päätöksessään valmentajalle väliaikaisen kilpailu- ja toimintakiellon, joka on voimassa niin kauan, kunnes asia on viranomais- tai tuomioistuinmenettelyssä lopullisesti ratkaistu.Päätöksen myötä kyseinen valmentaja ei voi toistaiseksi osallistua mihinkään Suomen Tennisliiton alaiseen toimintaan.
– Tapauksesta on tällä hetkellä poliisin esitutkinta käynnissä. Odotamme, että viranomaiset selvittävät asian perusteellisesti. Sen jälkeen teemme tarvittavat jatkotoimenpiteet. Tennisliiton nyt määräämä toimintakielto on kurinpitotoimista painavin mahdollinen, kertoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.
Tapauksen selvittäminen on tehty yhdessä Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen (SUEK) kanssa. Suomen Tennisliitto tilasi selvityksen tänä keväänä. Valmistuneen selvityksen perusteella Tennisliiton hallitus päätti jo elokuussa, että kyseistä valmentajaa ei toistaiseksi palkata eikä nimetä mihinkään Tennisliiton alaisiin tehtäviin.
SUEK antaa tapauksen käsittelyssä tukensa Suomen Tennisliiton toiminnalle.
– Suomen Tennisliitto on oma-aloitteisesti tilannut selvityksen viime keväänä ja yhteistyö on ollut alusta asti avointa. Liitto suhtautuu asiaan erittäin vakavasti ja haluaa selvittää tapauksen perinpohjaisesti. Tuemme Suomen Tennisliiton toimintaa ja heidän pyrkimystään toimia oikeudenmukaisesti tapausta käsiteltäessä, sanoo SUEKin vt. pääsihteeri Petteri Lindblom.
Asianosaisten suojelemiseksi sekä viranomais- ja mahdollisten tuomioistuinmenettelyiden edellytysten turvaamiseksi kurinpitopäätös ei ole julkinen, eikä Suomen Tennisliitto kommentoi tapauksen yksityiskohtia.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”