HIFK lähtee altavastaajana Cupin finaaliin – ”Pelaajatilanne on nyt meille haasteellisin asia”
Kuva: Juha Tamminen
Käsipallon miesten Suomen Cup vuonna 2018 huipentuu lauantaina 1.12. pelattavaan finaaliin, jossa kohtaavat cupin mestaruutta puolustava Cocks sekä HIFK.
Cocks on vienyt Suomen Cupin nimiinsä jo neljänä perättäisenä vuonna ja lähtee myös lauantain finaaliin suosikkina. Riihimäkeläisten suosikkiasemaa vahvistaa vielä joukkueitten edellinen kohtaaminen SM-liigassa vain viikko sitten. Tuon Helsingin Urheilutalolla pelatun ottelun Cocks vei nimiinsä neljän maalin erolla.
– Se oli hyvä harjoitus myös cupin finaalia ajatellen. Saimme varmasti lisää itseluottamusta myös viikolla Mestarien liigan ottelun voitosta, arvioi Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas.
HIFK:ssa ei liikaa painoa edelliselle kohtaamiselle kuitenkaan laiteta. Päävalmentaja Rostislav Grinishin harmittelee kuitenkin hiukan haasteellista pelaajatilannetta finaalin alla.
– Meidän täytyy vain uskoa, että pystymme tämän pelin voittamaan. Pelaajatilanne on meille nyt haasteellisin asia. Haluaisimme tietysti päästä finaaliin parhaalla joukkueellamme, mutta valitettavasti kaikki pelaajat eivät ole täysin toipunut loukkaantumisista, Grinishin kertoo.
Finaali pelataan Cocksin kotiareenalla Riihimäen Urheilutalolla. Grinishin uskoo kuitenkin, että Cocksin kotietu ei välttämättä merkitse suuria.
– Pelaamisen Riihimäellä pitäisi ainakin antaa meille mahdollisuus pelata vapautuneemmin, Grinishin sanoo.
Käsipallon miesten Suomen Cupin mestaruudesta on pelattu kaudesta 1974-75 lähtien. Cupin historian menestyksekkäin seura on BK-46 11 mestaruudellaan. Cocks on voittanut cupin aiemmin kaikkiaan yhdeksän kertaa ja HIFK puolestaan viidesti.
Suomen Cupin finaali 2018 pelataan Riihimäen Urheilutalolla lauantaina 1.12. kello 16.00 alkaen.
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat