Porilaisten ykköstykki on turtunut tappioihin: ”Kyllä häviäminen v*tuttaa”
Kuva: Juha Tamminen
Maaliahne hyökkääjä Antti Vuorinen siirtyi täksi kaudeksi Poriin Karhujen paitaan divariin pudonneen SalBan riveistä. 24-vuotias pelimies on iskenyt tähän mennessä uransa toisella täydellä liigakaudella tehot 12+2 yhteensä 14 ottelussa. Koko liigauran pistesaldo näyttää 54 ottelussa lukemaa 43+8.
Vuorinen on profiloitunut täten selvästi maalintekijäksi. Hän ei tiedä tälle perimmäistä syytä.
– Yleensä minä olen se, jolle se maalipaikka tulee. Kyllä sitä ennemmin laukoo kuin syöttää, Vuorinen toteaa SuomiUrheilun haastattelussa.
– Kyllä niitä maaleja on aina tullut enemmän kuin syöttöjä.
Hän odottaa itseltään vielä tällä kaudella nähtyä enemmän.
– Ei ole itseä vielä tyydyttänyt tämä maalimäärä. Pikku hiljaa olen osunut nyt paremmin.
Viime peleissä Vuorinen on kirmannut Aaro Ollikaisen ja Ville-Tapani Salosen kanssa Karhujen ykkösketjussa.
– Ollikainen on koko viikonlopun pois, joten nyt tulee muutoksia. Meidän pelimme on toiminut ihan hyvin.
Sarjataulukossa toiseksi viimeisellä sijalla majaileva Karhut kohtaa viikonloppuna Porissa lauantaina EräViikingit ja sunnuntaina Lahdessa LaSB:n. Vuorinen tietää, että lauantain vastus on pahimmasta päästä.
– Aika kova haaste heti tähän joulukinkkujen jälkeen, joukkueensa paras maalintekijä toteaa.
Vuorinen ei ole yltänyt Karhujen kotipeleissä parhaimpaansa. Hän on tehnyt Porissa tällä kaudella vain kaksi maalia, kun taas vieraskaukaloissa verkot ovat heiluneet kymmenen kertaa.
– En tiedä, onko se sattumaa vai onko peikko.
– Joku siinä on.
Laituri pyssytti viime kaudella 21 liigamaalia. Tälle kaudelle hän asetti maalitavoitteen oman päänsä sisällä.
– Olen itsekseni hiukan miettinyt, että niitä pitäisi tehdä enemmän kuin viime kaudella.
Nousijajoukkue on saalistanut alkukauden aikana vain kahdeksan sarjapistettä. Haaveet pudotuspelipaikasta on käytännössä unohdettu.
– Pitäisi voittaa varmaan kaikki loput pelit. Meillä on ollut tällä kaudella monta peliä, kun olisimme voineet voittaa. Sitten on ollut sellaisia, missä ei ole ollut mitään palaa.
– Kyllä häviäminen vituttaa. SalBassa viime vuonna hävisin ihan tarpeeksi. Olen vähän turtunutkin jo siihen. Olisi se kiva voittaa pelejä.
Työnteko on kuitenkin jatkunut hyvällä asenteella laihasta pistesaalista huolimatta.
– Kyllä hommia painetaan kovin. Toivottavasti se tuottaa vielä tulosta, SBS Wirmosta liigatasolle ponnistanut hyökkääjä sanoo.
Karhut ja neljäntenä sarjataulukossa oleva EräViikingit ottavat toisistaan mittaa lauantaina klo 17.00.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Karmeasta onnettomuudesta muistettu mäkihyppääjä on kuollut – ”Janne oli aina mukana kaikessa”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Saariselän kisa ratkesi viime metreillä – huima taistelu
- Olympiamenestys ei jäänyt huomioimatta – Vilma Ryytty palkittiin rahallisesti
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan