Suomella iso joukkue Continental Cupissa – myös Ahonen mukana
Kuva: Getty Images
Continental Cup jatkuu Suomessa Rukan maisemissa kahden osakilpailun voimin, kun sekä lauantaina 15.12. että sunnuntaina 16.12. hypätään henkilökohtaiset kilpailut Rukan HS142 mäestä.
Rukalle hyppääjiä tulee yhteensä 52, kymmenestä eri maasta. Näistä hyppääjistä kuusi on Suomen kansallisen ryhmän hyppääjiä. Suomalaisten lisäksi suurimmalla joukkueella Rukalla hyppäävät Itävalta ja Saksa, jotka molemmat ovat liikkeellä seitsemän urheilijan voimin. Myös Slovenia ja Norja saavat kasaan kuuden hengen iskukykyisen ryhmän Rukan osakilpailuihin. Continental Cupin kärjessä liitelee tällä hetkellä täysillä pisteillä Norjan Marius Lindvik, joka otti kotimaisemissaan Lillehammerissa voiton molemmista tällä kaudella käydyistä osakilpailuista.
Suomen ykköstykkinä kisoihin lähtee tällä hetkellä Continental Cupin kokonaispisteissä sijalla 11. oleva Eetu Nousiainen. Nousiainen oli kauden avauskilpailussa 17. ja Lillehammerin viikonlopun toisessa osakilpailussa paransi ja hyppäsi komeasti kymmenen joukkoon, ollen lopputuloksissa sijalla 8. Nousiaisen lisäksi Suomen värejä viikonlopun kotikisoissa edustavat Andreas Alamommo, Kalle Heikkinen, Mico Ahonen, Henri Kavilo, Niko Kytösaho, Juho Ojala, Arttu Pohjola, Elias Vänskä sekä Jonne Veteläinen, joka korvaa yhden edellisistä sunnuntain kilpailussa.
Rukalla olosuhteet kunnossa
Ruka Continental Cupin pääsihteeri Seppo Linjakumpu on tyytyväinen siihen, millä mallilla kisojen valmistelut tällä hetkellä ovat. Järjestävän seuran Kuusamon Erä-Veikkojen talkoolaiset ovatkin kovilla, kun vasta kolme viikkoa sitten kilpailtiin kaikkien pohjoismaisten lajien maailmancup, Ruka Nordic.
– Kisajärjestelyiden tilanne on hyvä, sillä meillä on täällä kunnon talvi. Mäki saadaan hyvään kuntoon viikonlopun kilpailuja ajatellen. Myös joukkueiden kuljetus ja majoitusjärjestelyt on nyt saatu kuntoon. Urheilijoita kisoihin tulee 52, kymmenestä eri maasta ja tietenkin tähän päälle vielä hyvä määrä koehyppääjiä, Linjakumpu kertoo.
Mäkihypyn Continental Cup on erittäin kovatasoinen.
– Kovatasoiset kilpailut varmasti saadaan järjestettyä. Kisaamaan tulee kovia nimiä, jotka ovat vilahdelleet A-maajoukkueissakin. Kisoihin osallistuu näitä kovia valtamaita kuten Saksa, Itävalta, Norja, Puola ja Slovenia, joten tuttuja nimiä on mukana, jotka ovat maailmancupissakin hypänneet, lopettaa Linjakumpu.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Tiger Woodsin puoliso rikkoi hiljaisuuden somessa – yksityiskone paljastui Sveitsissä
- Darts-tähti kosi alasti – tilanne eskaloitui sormuksen heittoon
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Karmeasta onnettomuudesta muistettu mäkihyppääjä on kuollut – ”Janne oli aina mukana kaikessa”
- Olympiamenestys ei jäänyt huomioimatta – Vilma Ryytty palkittiin rahallisesti
- Saariselän kisa ratkesi viime metreillä – huima taistelu
- Hiihtolegenda lataa todella kovan väitteen – laji on kuolemassa
- Darts-tähti kosi alasti – tilanne eskaloitui sormuksen heittoon
- Tiger Woodsin puoliso rikkoi hiljaisuuden somessa – yksityiskone paljastui Sveitsissä
- Mestarin juhlat kääntyivät noloksi tapahtumaksi – ”valitettavasti tämä ei ole aprillipila”