Vuoden valmentaja -titteli jälleen tuttuun osoitteeseen – ”Olympiavoiton saavuttaminen on Suomessa harvinainen ja arvokas asia”

Hiihtovalmentaja Olli Ohtonen on Suomen Valmentajat ry:n valinta Vuoden Valmentajaksi 2018. Ohtonen saa perinteikkään tittelin toisen kerran peräkkäin.
Olli Ohtosen ja Iivo Niskasen yhteistyö alkoi vuonna 2013. Vuonna 2014 Niskanen voitti olympiakultaa yhdessä Sami Jauhojärven kanssa parisprintissä Sotšissa. Vuonna 2017 Niskasen saavuttama maailmanmestaruus koti-MM-kisojen 15 kilometrillä siivitti Ohtosen Vuoden Valmentajaksi sekä Suomen Valmentajien valinnassa että urheilutoimittajien äänestyksessä. Vuonna 2018 urheilija-valmentajaparin meriittilistaan kirjoitettiin henkilökohtaisen kilpailun olympiavoitto kuninkuusmatkana pidettävällä 50 kilometrillä Pyeongchangissa.
– Ehdolla oli jälleen kerran erinomaisia valmentajia. Kävimme laajan keskustelun, jonka jälkeen oli kuitenkin helppo tehdä yksimielinen päätös Ohtosen nimeämisestä. Olympiavoiton saavuttaminen on Suomessa paitsi harvinainen myös arvokas asia. Tapa, millä paikka korkeimmalla korokkeella saavutettiin, oli ikuisesti mieleen jäävä, tiivistää Suomen Valmentajien puheenjohtaja Jorma Kemppainen valintaa.
– Maastohiihto on vaativa laji. Siinä tarvitaan koko tiimin pitkäkestoista sitoutumista. Valmentajana Ohtonen on urheilijan rinnalla monen asian päällä; fyysisen iskun virittäjänä, taktiikan luojana ja tiukassa paikassa tsempparina, Kemppainen jatkaa.
Sekä tutkijan että valmentajan nimikettä luontevasti kantava Ohtonen siirtyi syksyllä 2018 entistä painotetummin tutkimustehtäviin jatkaen kuitenkin työskentelyä henkilökohtaisten valmennettavien kanssa.
Syksyn ajan Ohtonen on tehnyt väitöskirjaansa, joka on nyt hyvällä mallilla. Väitöstilaisuus ajoittuu tällä tietoa loppukeväälle 2019. Vaikka Ohtosen ykkösurheilijan Niskasen menestykset ovat tulleet pääsääntöisesti perinteisellä hiihtotavalla, niin valmentajan mielenkiinto väitöstutkimuksessa suuntautuu luisteluhiihdon biomekaniikkaan.
Tutkimuksen ja käytännön valmennustyön yhdistämisen vuoksi Ohtonen on esimerkillinen valinta Suomen Valmentajien Vuoden Valmentajaksi. Menestyksen lisäksi valinnassa painotetaan valmentajan osaamista ja lisäksi sitä, että valmentaja on arvostettu omassa lajissaan ja vaikutuspiirissään. Valinnan tekee yhdistyksen hallitus.
Lähde: Suomen Valmentajat ry:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä