Europol tiedotti: 28 ammattipelaajaa pidätetty miljoonien eurojen sopupeliskandaalissa – Rikollisliiga lahjoi ja uhkaili urheilijoita sovittuun tulokseen!
Kuva: Getty Images
Euroopan poliisivirasto Europol kertoo tiedotteessa rikollisjärjestön hyötyneen miljoonilla euroilla ennakkoon sovituista tennisotteluista.
Tenniksen sopupelejä tutkiva Espanjan poliisi teki tänään 83 pidätystä. Useiden lähteiden mukaan joukossa on 28 ammattipelaajaa, joista yksi pelasi viime vuonna Yhdysvaltain avoimissa. Ainakin 97 tennisottelua on todettu ennalta sovituksi.
Europolin mukaan kaiken taustalla on armenialaiset rikolliset. Rikosllisliiga lahjoi tenniksen ammattilaispelaajia mukaan vilppiin. Rikolliset kävivät katsomassa otteluja ja painostivat lahjottuja pelaajia varmistamaan sen, että ennalta sovittu ottelutulos varmistuu.
Kotietsinnöissä takavarikoitiin 167 000 euroa käteistä, haulikko, elektroniikkaa, luottokortteja, viisi luksusautoa ja epäiltyihin sopupeleihin liittyviä asiakirjoja. Samalla jäädytettiin varat 42 pankkitilillä.
Tutkinta alkoi vuonna 2017, kun tennistä valvova taho havaitsi epäilyttävää vedonlyöntitoimintaa haastajakiertueen ja Futures-kiertueen turnauksissa.
Rikollisjärjestön jäsenet löivät otteluista vetoa eri maissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta