Happee leikitteli sarjajumbon kanssa – Indians otti tärkeän voiton Karhuista
Kuva: Juha Tamminen
Westend Indians vahvisti asemiaan Salibandyliigan kahdeksannella pudotuspelipaikalla kaataessaan vieraissa Karhut 7-3. Lauantain muut voittajat olivat SPV, Happee ja OLS.
Westend Indians repi Porissa tärkeää eroa ensi erän lopulla, kun Tuomas Harjula ja Olli Arkki läiskivät ylivoimamaalit Karhujen Eero Harjulan istuessa viiden minuutin jäähyä. Lisää erikoistilannemerkintöjä nähtiin toisessa erässä, kun Indians osui kahdesti ylivoimalla ja kerran tasavajaalla, Karhut puolestaan kerran ylivoimalla.
Karsijan paikalla pinnistelevä OLS otti tärkeät kolme pistettä kaataessaan kotonaan EräViikingit 4-3. Oululaiset nousivat näin kolmen pisteen päähän suoran säilymisen viivasta ja LASB:sta, joka huomenna saapuu OLS:n vieraaksi. Tänään EräViikingit nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasalukemiin 3-3, mutta vain 15 sekuntia tasoituksen jälkeen laukoi Mika Hirsikorpi isäntien voittomaalin.
SPV löi kotonaan LASB:n lopulta 7-5 menetettyään ensin kahden maalin johdon tappioasemaksi. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua mentiin tasalukemissa 5-5 ennen kuin Suomea ensi viikonlopun Ruotsi-ottelussa edustava Joni-Arttu Sieppi nosti SPV:n voittomaalin. Loppunumerot teki viimeisellä minuutilla Konsta Haukkala.
Jami Manninen laukoi kolme maalia ja syötti kaksi, kun Happee riepotteli kotonaan sarjajumbo Kooveeta peräti 12-3. Hirvet rytkivät taululle 16 minuutissa lukemat 5-0, ja Koovee osui ensimmäisen maalinsa vasta kolmannessa erässä Happeen johtaessa jo 9-0.
Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut Welhot–Westend Indians, OLS–LASB ja Classic–TPS, jossa on peräti triplapanos. Sen voittaja nimittäin nappaa liigapisteiden lisäksi TEHO Sport Suomen Cupin finaalipaikan ja finaalin isännyyden.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä