Lappeenrantalainen Mervi Pekki lähtee turnaukseen Yhdysvaltoihin, johon vain maailman parhaat kutsutaan – ”Tavoitteenani on henkilökohtaiset lajiennätykset”
Kuva: Getty Images
Ohjaamo Lappeenrannan nuorisotyöntekijä Mervi Pekki on yksi maailman parhaimmista otevoimailijoista. Hänet on kutsuttu lajin merkittävimpään kilpailuun Arnold Armlifting Championshipiin, joka järjestetään Yhdysvalloissa, Ohion Columbuksessa. Kyseessä on kutsukisa, johon kutsun saa vain maailman 20 parasta otevoimailijaa.
Maaliskuun alussa järjestettävä kutsukisa toteutetaan maailman suurimman Fitness expon yhteydessä, johon odotetaan satojatuhansia kävijöitä. Pekki on kilpailun ainoa Yhdysvaltojen ulkopuolinen naiskilpailija. Hänelle kutsu kilpailuun oli suuri kunnia.
– Lähden kisaamaan hyvillä mielin. Toisaalta jännitän tuloksia, sillä kisapäivänä kaikki on mahdollista. Tavoitteenani on tehdä henkilökohtaiset lajiennätykset. Pyrin pitämään arjen rutiinit mahdollisimman yksinkertaisina ennen matkaa.
Otevoimailu on melko tuore, mutta voimaannuttava laji
Otevoimailu on voimailulaji, jossa nostetaan erimuotoisilla ja -kokoisilla ottimilla painoja. Lajia voi harrastaa pienillä investoinneilla. Kuntosalin levypainot ja otevoiman aihiot ottimineen riittävät aloittamiseen. Lajia voi harjoitella myös kotona, joten kynnys aloittamiseen on melko pieni.
Pekki on harrastanut otevoimailua puolitoista vuotta. Hän sai kipinän lajiin Yhes enemmän -järjestömessuilta. Kotimaassaan Bonehill Grip Teamia edustava Pekki on saavuttanut kansainvälisestikin merkittäviä palkintoja, kuten kuusi hopeaa lajin MM-kisoista.
– Suomessa harrastajia on vielä suhteellisen vähän, mutta olemme pärjänneet hyvin kansainvälisissä kilpailuissa. Niissä kaikki ovat yhtä tiimiä yli maa- ja joukkuerajojen. Henki on aina kannustava ja iloinen. Kuvailisin lajin harrastajia välittömiksi, sinnikkäiksi ja avarakatseisiksi.
– Otevoimailu on vielä melko tuore laji. Sillä on melestäni myös voimaannuttava vaikutus, sillä se tarjoaa onnistumisen kokemuksia. Se herättää ajattelemaan, että voimailua voi harrastaa kuka tahansa. Esimerkiksi itselleni otevoimailu on palauttanut liikkumisen ilon, joka oli pitkään kateissa. Toivoisin lajin leviävän myös osaksi koulujen liikuntahetkiä. Olen käynyt aiheesta jo keskusteluja opettajien ja oppilaiden kanssa ja saanut hyvän vastaanoton.
Lähde: Lappeenrannan kaupungin tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken