Olympiavoittaja halusi niin kiihkeästi Suomeen, että siirsi Saksan kansallista keihäskilpailua Kuortaneen juhannuskisojen tieltä!
Keihäänheiton olympiavoittaja Thomas Röhler vahvisti kilpailevansa juhannuksena Kuortane Gamesissa. Se tosin vaatii pieniä järjestelyjä.
– Thomas kysyi minulta syksyllä Kuortaneen kisojen aikataulusta. Kuullessaan, että kisat ovat samana päivänä kuin Saksaan suunnitellut, perinteiset keihäskisat, hän sanoi kysyvänsä, josko Saksassa kisoja voitaisiin siirtää ja se onnistui, kertoo Kuortane Gamesin taustavoimiin kuuluva manageri Tero Heiska.
Röhler on voittanut Kuortaneen kisan 2017 ja 2015. Vuosi sitten hän oli Magnus Kirtin jälleen toinen heitettyään 83,17
Kuortane Games kuuluu tänä vuonna Euroopan yleisurheiluliiton (EA) Classic -tason kisoihin, joka tarkoittaa, että kentällä nähdään runsaasti ulkomaisia urheilijoita.
Kuortaneen Gamesin uusi pääsihteeri on Kuortaneen liikuntasihteeriksi valittu Tuomas Mikkola. Hänelle juhannuskisan liittyminen EA:n Classic-kisojen joukkoon, on mieluisa haaste.
– Kisojen uusi taso antaa hienot mahdollisuudet kehittää tapahtumaa ja tuo lisää näkyvyyttä kisoille ja Kuortaneen kunnalle, Mikkola sanoo.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt kaikki tietää – tätä kuvaa Red Bullin F1-talli ei halunnut julki
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Shokkiuutinen: Suomi ulos jääkiekon World Cupista? Tämä asia ratkaisee
- Vilma Nissinen pysähtyi arvioimaan kauttaan uudesta näkökulmasta – avoin somepäivitys
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan