Suomalaisurheilijoilta vahva panos Continental Cupissa
Kuva: Juha Tamminen
Norjalaiset hallitsivat Rukan Continental Cupin osakilpailuja. Norjalaiset ottivat molemmissa henkilökohtaisissa kilpailuissa neloisvoiton ja nousivat myös tänään korkeimmalle palkintopallille joukkuekilpailussa.
Lauantaina kilpailupäivä aloitettiin yhteislähtökilpailulla. Kilpailun mäkiosuutta ei kuitenkaan päästy hyppäämään ja se siirrettiin sunnuntaiaamulle. Norja nappasi kilpailussa neloisvoiton, jälleen Leif Torbjørn Naesvoldin johdolla. Nuorilta suomalaisurheilijoilta nähtiin kilpailussa vahva panos, kun viisi suomalaista taisteli pisteille. Parhaana suomalaisena nähtiin Wille Karhumaa, joka oli kilpailun 13:s. Uransa parhaaseen ylsi Waltteri Karhumaa, joka hiihti maaliin sijalle 14. Muut pisteille hiihtäneet urheilijat olivat Atte Kettunen (18.), Jesse Pääkkönen (23.) ja Otto Niittykoski (25.). Olli Salmela oli 33:s ja Timi Heiskanen 38:s. Sunnuntaita jatkettiin joukkuekilpailulla. Norja rynnisti kilpailun ylivoimaiseen voittoon ennen Saksaa ja Itävaltaa. – Saimme todella hyvät hypyt ja ladulla yritimme vain pitää johtoasemamme. Olemme kaikki todella tyytyväisiä kilpailuun, kommentoi Norjan Naesvold. Nuorten maajoukkueen urheilijoista koostunut Suomen joukkue oli kilpailun viides. Rukan osakilpailut olivat Suomen nuorten maajoukkueen urheilijoille myös viimeinen näyttöpaikka ennen nuorten MM-kisoja. Viimeisestä kisapaikasta taisteltiin vielä joukkueen sisällä. Joukkue nuorten MM-kisoihin julkistetaan huomenna. Lähde: Hiihtoliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta