Suomen ankkuri kehui viestijoukkueen yhteishenkeä: ”Ollaan pidetty hauskaa”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden junnu MM-kisoissa kisattiin jännittävä viestihiihto, jonka voittoon kiri päätösosuudella Yhdysvallat. Toiseksi päivän kilpailussa tuli Venäjä, ennen pronssille hiihtänyttä Saksan joukkuetta. Yhdysvaltojen voittojoukkueessa hiihtivät Luke Jager, Ben Ogden, Johnny Hagenbuch ja Gus Schumacher.
Kolmososuuden hiihtäjä Johnny Hagenbuch jakoi kiitosta kultahiihdosta moneen suuntaan ja korosti koko tiimin tärkeyttä.
– Tämä saavutus ja tämä kultamitali minkä saavutimme on koko meidän tiimin ansiota. Huoltajat, vanhempamme, valmentajamme ja joukkuekaverimme kannustamassa meitä. Katsojat antoivat paljon tukea radan varrella. Saimme kasaan neljä todella vahvaa osuutta, Hagenbuch iloitsi.
Suomen joukkue teki hyvää nousua kolmannella osuudella lähestyen kärkeä. Ankkuriosuudella noustiin hetkeksi jopa voittotaisteluun, mutta lopulta Suomi taipui sijalle 5. Suomen ero kärkeen oli lopulta 30,9 sekuntia. Suomen joukkue kisassa oli Leo Rantahalvari, Arsi Ruuskanen, Petteri Koivisto ja Miska Poikkimäki.
Vahvan kolmososuuden hiihtänyt Petteri Koivisto oli tyytyväinen joukkueen suoritukseen pitkän ja rankan kisarupeaman päätteeksi.
– Kohtalaisen tyytyväinen omaan suoritukseen. Kyllä meillä ihan hyvä veto joukkueena oli. Saatiin kuitenkin puristettua, vaikka oltiinkin väsyneitä kolmenkympin hiihdosta. Aina kun viestiä lähdetään hiihtään, niin kyllä siitä saa sellasen lisäbuustin, kun ei hiihdetä pelkästään itelleen.
MM-kisat päättyivät nyt hiihdon osalta viestihiihtoon ja Suomen joukkueen ankkuri Miska Poikkimäki kertoo hyvästä joukkuehengestä hiihtäjien kesken.
– Hyvä fiilis meillä on ollut joukkueena, ollaan pidetty hauskaa. Tosi hyvä fiilis ollut ja meillä synkkaa hyvin yhteen. Viidensiä tänään, ollaan siihen tyytyväisiä, Poikkimäki sanoo.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle