Suomi pestasi kaksi valmentajaa Hollannista maajoukkuevalmennukseen

Suomen Ratsastajainliitto on tehnyt valmentajasopimuksen esteratsastuksen seniorimaajoukkueen valmennuksesta kaudelle 2019.
Valmentaja on hollantilainen Ad van de Wetering, joka on toiminut jo kolmen vuoden ajan Juulia Jyläksen henkilökohtaisena valmentajana. Valmennus tapahtuu Suomessa ja Keski-Euroopassa ja kattaa senioriratsastajien lisäksi osin myös ikäkausimaajoukkueratsastajien ja nuorten hevosten valmennusta sekä valmentajakoulutusta. Van de Wetering toimii myös Nations Cup -joukkueen johtajana. Sopimus kattaa vuoden 2019. Jatkosta neuvotellaan myöhemmin.
55-vuotias Ad van de Wetering kilpaili aikanaan kansainvälisellä tasolla mm. World Cup:ssa.
Suomen Ratsastajainliitto on tehnyt valmentajasopimuksen myös kouluratsastuksen seniorimaajoukkueen valmennuksesta kaudelle 2019.
Valmentaja on hollantilainen Rien van der Schaft, joka on toiminut mm. Hollannin maajoukkuevalmentajana. Valmennus tapahtuu pääosin Keski-Euroopassa ja sen lisäksi Suomessa lähinnä katsastustapahtuman sekä valmentajakoulutuksien kautta. Sopimus alkaa heti ja kattaa alkuun vuoden 2019 EM-kilpailut. Jatkosta neuvotellaan myöhemmin.
65-vuotias Rien van der Schaft on itse kouluttanut yhdeksän hevosta Gran prix -tasolle sekä kilpaillut EM- ja MM-tasolla.
Lähde: Ratsastajainliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen