Tampere ei saa yleisurheilun EM-kisoja – Stadion on liian pieni!
Kuva: Juha Tamminen
Tampere jää ilman vuoden 2024 yleisurheilun EM-kisoja. Euroopan yleisurheiluliitto piti Ratinan stadionia oheistiloineen, kaupungin majoituskapasiteettiä ja esitettyä kisabudjettia liian pieninä.
Tampere oli mukana EA:n kanssa käydyissä, alustavissa keskusteluissa vuoden 2024 EM-kilpailuiden isännyydestä. EA keskusteli neljän eri tahon kanssa ja päätti, että kisaisännyydestä kilpailevat Valko-Venäjän Minsk, Ruotsin Göteborg ja Sleesian maakunta Puolassa.
– Testasimme tässä uudenlaista konseptia Euroopan yleisurheiluliiton kanssa. Vastauksessaan EA toteaa, että se haluaa järjestää tapahtumia Tampereen kanssa jatkossakin, mikä on meille tärkeää, vaikka tämän kilpailun kohdalla vastaus oli nyt kielteinen, totesi Tampereen kaupungin apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki.
Visit Tampere Oy:n operatiivinen johtaja Perttu Pesä oli niin ikään tyytyväinen siihen, että EA arvostaa Tampereen kykyä järjestää arvokisoja.
– Ratinan stadion vetää 16 800 katsojaa. Se on nyt virallisesti todettu liian pieneksi tämän kokoluokan kilpailuihin, joten on syytä miettiä sen kokoa tulevaisuudessa, Pesä sanoi.
– Myös budjettimme oli EA:n suuntaviivojen ulkopuolella, mutta Suomessa tällaisten kisojen budjetti on erilainen kuin muissa Euroopan maissa, kiitos vahvan seurakentän ja vapaaehtoistyön mahdollistamien kustannussäästöjen.
Tampereella on aiemmin järjestetty yleisurheilun alle 20- ja 23-vuotiaiden EM-kilpailut, alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut ja Euroopan Nuorten olympiafestivaalit (EYOF).
Pesä ja hänen kanssaan EA:n kanssa käydyissä keskusteluissa mukana ollut Tampereen Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen näkevät, että nuorten arvokisoille halutaan jatkoa.
– Seuraavana askeleena näen keskustelujen ja suunnitelmien teon alle 23-vuotiaiden EM-kisojen hakemisesta. Suomi ja Tampere kaipaavat kansainvälisiä kilpailuja järjestelyosaamisen säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi, Pesä kiteytti molempien ajatukset.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Salaisuus on pian julki – Kaisa Mäkäräinen tekee uuden aluevaltauksen
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Ihan pubitasoa – snookerin maailmantähdeltä uskomatonta tunarointia
- Legenda katsoi Iivo Niskasen menoa – tuomio IS:lle oli selvä
- Krista Pärmäkoskelta täräytti Ylelle hurjan väitteen kilpasiskostaan
- Mitä Antti Tuiskun hiihtotiimille tapahtui? – Romahdus ällistyttää
- Moukaritähti Silja Kosonen ällistytti sillä, mitä paljasti kameroiden edessä
- Robert Heleniukselta harvinainen esiintyminen tunnetun rakkaansa kanssa
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Robert Heleniukselta harvinainen esiintyminen tunnetun rakkaansa kanssa
- Raju tieto Suomen hiihtotähden loukkaantumisesta – ”50 prosentin mahdollisuus uran päättymiselle”
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Ihan pubitasoa – snookerin maailmantähdeltä uskomatonta tunarointia
- Legenda katsoi Iivo Niskasen menoa – tuomio IS:lle oli selvä
- Krista Pärmäkoskelta täräytti Ylelle hurjan väitteen kilpasiskostaan
- Moukaritähti Silja Kosonen ällistytti sillä, mitä paljasti kameroiden edessä
- Ruotsissa järkyttävä uutinen suomalaisesta hiihtonaisesta