Suomessa petyttiin, kun 20 miljoonan ihmisen harrastama laji jäi rannalle olympialaisista: ”Teemme mitä tahansa, se ei riitä”
Kuva: Getty Images
Squash jäi jälleen kerran rannalle, kun Pariisin 2024 olympialaisten järjestäjät julkaisivat neljä lajia, jotka pääsevät ehdolle uusiksi olympialajeiksi. Kansainvälinen Olympiakomitea tekee lopullisen päätöksen 2024-kisojen uusista lajeista Tokion Olympialaisten jälkeen vuonna 2020.
Pariisin Olympialaisten järjestelykomitea valitsi ehdolle neljä lajia, surffauksen, seinäkiipeilyn, rullalautailun ja breakdancen. Maailman Squashliitto WSF ja ammattilaispelaajajärjestö PSA kampanjoivat yhdessä tavoitteena nostaa squash vihdoin mukaan, mutta laji koki jälleen kerran pettymyksen. Squash on yrittänyt mukaan jo useaan kertaan, siinä kertaakaan onnistumatta.
Suomen Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto oli päätöksestä luonnollisesti pettynyt.
– Harmittaa erityisesti pelaajien puolesta aika rankasti. Meiltäkin muutamat pelaajat, esimerkiksi koko naisten maajoukkueemme sekä miehissä etenkin Äijäsen veljekset, olisivat olleet viiden vuoden päästä optimaalisessa iässä kilpaillakseen Olympialaisissa. Toisekseen harmittaa se, että pysymme rahanjaossa eriarvoisessa asemassa verrattuna olympialajeihin. Tämän lisäksi meillä ei ole pikamatkoja, viestejä, eri tyylejä tai pelimuotoja, useita painoluokkia tai eri välineitä. On vain yksi squash – vain yksi voi tässä lajissa olla maailman paras. Olympialaisiin pääsyllä olisi ollut squashille valtava merkitys, mutta on mietittävä tarkkaan, kannattaako olympiastatusta enää hakea, kun näyttää siltä, että teemme mitä tahansa, niin se ei riitä. Ehkä kannattaa suunnata paukut kehittämään lajia jollain muulla tavalla, Monto kommentoi.
Squashia pelataan 185 maassa, aidosti kaikilla mantereilla ja maailmassa on noin 20 miljoonaa squashin harrastajaa. Suurimmat kasvualueet ovat USA, Itä-Eurooppa, Kiina ja Intia. Suomessa squash on arvokisamenestyksellä mitattuna ylivoimaisesti menestynein mailapelimme. Sen harrastajamäärät ovat jälleen kasvussa ja uusia kenttiä joko rakennetaan tai suunnitellaan usealle eri paikkakunnalle.
Lähde: Squashliiton tiedote.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!