Huima ottelu! Neljän maalin takaa ohi ja sarjanousuun – Vantaalaiset ensimmäistä kertaa liigaan

Tiikerit Vantaalta pelaa ensi kaudella ensi kertaa Salibandyliigassa. Tiikerit löi eilen kotiyleisönsä edessä sipoolaisen ÅIF:n jatkoajalla 6-5 ja vei Divarin loppuottelusarjan 3-0. ÅIF pääsee vielä karsimaan liigapaikasta Karhuja vastaan.
Ottelun ensimmäiset 25 minuuttia olivat ennakkosuosikki Tiikereille shokkihoitoa. Miro Herlin nosti rangaistuslaukauksesta ÅIF:n johtoon, jonka Kasper Tähkä kohta tuplasi, ja toisen erän alkuun iskivät Atte Huovinen ja uudelleen Tähkä tilanteeksi jo 0-4. Tiikerien Miika Iskaniuksen kavennuksen jälkeen teki vielä Atte Huovinen vieraille 1-5, mutta sitten alkoi isäntien nousu. Avausmaalin syöttänyt Joakim Lund laukoi Tiikereille toisen maalin, ja Leevi Loipon osuma viidellä kolmea vastaan nipisti eron enää kahteen.
Kolmannen erän puolivälissä nosti Joakim Lund Tiikerit jo maalin päähän, ja isäntien jäähy ajassa 56.34 tuotti – ei ratkaisua ÅIF:lle vaan Tiikereille alivoimalla hyökkäyksen ja siitä rangaistuslaukauksen. Valtteri Laine taputti ensin Tikkurilan Urheilutalon lehterit täyttäneen kotiyleisön mukaan ja sijoitti sitten kylmänviileästi vasempaan alakulmaan tasoituksen.
Jatkoajalla ehti ÅIF:n Markus Mitikka kilauttaa pallon Tiikerien tolppaan ennen kuin Joni Lomakin iski ratkaisun ajassa 69.41.
Vantaa oli edustettuna Salibandyliigassa viimeksi, kun AC HaKi pelasi ylimmällä sarjatasolla 2000 – 2005 ja 2006 – 2011.
Lähde: Salibandyliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista