Mahtavaa! Suomalaisampuja tähtäsi EM-kultaa Kroatissa – ”Nyt tuntuu helvetin hienolta!”

Kroatian Osijekissa oli torstaina vilkas ja värikäs suomalaispäivä. Päivän kruunasi kuitenkin Aaro Vuorimaan EM-kulta poikien liikkuvassa maalissa.
Kansainvälisten arvokisojen ensikertalainen Vuorimaa, 16, voitti eilen poikien sekajuoksujen EM-pronssia. Lapuan Seudun Ampujia edustava nuorukainen kilpaili tänään normaalijuoksuissa. Hän tähtäsi peruskilpailussa 564 pistettä (285+279) ja sijoittui uusinnan jälkeen neljänneksi. Saksan Kris Grossheim oli peruskisan ykkönen 577 pisteellään.
Vuorimaa kohtasi semifinaalissa Grossheimin ja voitti hänet pistein 6-1. Kultamitaliottelussa vastaan asettui Ruotsin Andreas Bergström. Vuorimaa johti jo 4-1 ja voitti lopulta EM-kultaa pistein 6-3. Viimeiset laukaukset menivät suomalaisen hyväksi 10,3-5,8.
– Nyt tuntuu h-tin hienolta! Jos on paikka iskeä, silloin isketään, eikä anneta ruotsalaiselle mahdollisuutta, Vuorimaa sanoi heti kilpailun päätyttyä.
– Kädet tärisevät vieläkin. Tämän piti olla oppireissu, mutta nyt tämä oli enemmän kuin se, EM-kultaa ja pronssia voittanut Vuorimaa riemuitsi.
Vuorimaan EM-kulta oli Suomen viides mitali Osijekissa. Kaikki Suomen mitalit ovat tulleet liikkuvan maalin lajeissa.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää