Suomalaispyöräilijä polki upeaan voittoon Ranskassa – vältti ison kolarin
Kuva: Getty Images
Reilun kuukauden Ranskassa AC Bisontine -joukkueessa harjoitellut ja nyt myös kilpaillut Sauli Pietikäinen otti kauden ensimmäisen voittonsa 97 kilometrin GP Chaumont -kilpailussa. Kaksi vuotta aikaisemmin Jaakko Hänninen oli samassa kilpailussa kahdeksas.
Sauli Pietikäinen osasi käyttää omia vahvuuksiaan hyvin kovassa tuulessa käydyssä kilpailussa. Hän odotti reitin sivutuuliosuutta ja oli siinä hyvin hereillä.
– Tiesin, että isolla peltoaukealla tulee olemaan kova sivutuuli. Kisan alku oli hyvin hektinen ja kisassa oli alussa iso kolarikin. Vältin sen ja olin rauhassa kunnes olimme tulossa sivutuuliosuudelle. Pääsin riittävän ylös ja niin porukka alkoikin repeilemään. Olin kärjessä 10 ajajan ryhmässä. Kukaan ei uskaltanut iskeä kovassa tuulessa. Viimeisillä kilometreillä joukkutoverini Florian Noquet iski irti. Kolme ajajaa ja minä tulimme vielä Noquetiin kiinni. Hänellä oli kuitenkin voimaa ja hän veti vielä muutaman kilometrin. Reilu kilometri ennen maalia minä päätin iskeä. Sain pienen, mutta riittävän eron ja se piti maaliin asti. Kiitos kuuluu Florianille hyvästä työstä, kertoi Sauli Pietikäinen.
Lähde: TWD-Länkenin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään