Loistavaa! Suomi voitti välittömästi cheerleadingin MM-mitalin: Kilpailusuoritus keskeytettiin dramaattinen episodin jälkeen – ”Lannistumista ei tullut”

Cheerleadingin MM-kilpailut käynnistyivät keskiviikkona Floridassa junioreiden sarjoilla. Suomi aloitti kilpailu-urakkansa upeilla suorituksilla ja MM-mitalilla, kun Suomen junioreiden sekajoukkue uusi viime vuotisen MM-pronssinsa.
Pronssimitali ei kuitenkaan tullut joukkueelle helposti: kilpailusuoritus keskeytettiin musiikkiongelmien takia ja joukkue sai aloittaa hetken kuluttua suorituksen kokonaan alusta.
– Superhyvä fiilis. Yleisö oli hyvin mukana, oli ihanaa olla täällä. Vaikka ohjelman joutui tekemään toisen kerran niin lannistumista ei tullut vaan kaikki oli heti mukana, joukkueen kapteeni Pinja Vuorimaa kommentoi heti suorituksen jälkeen.
Junioreiden sekajoukkueiden sarjan voitti USA ja hopealle sijoittui Norja.
Suomen tyttöjen cheermaajoukkue sijoittui omassa sarjassaan viidenneksi. Kilpailu oli tiukka ja tulokset pohjoismaalaisittain historiallisia. Sarjaa vuosia hallinnut USA jäi pronssille kun MM-kultaa nappasi Ruotsi ja hopealle sijoittui Norja.
Kovatasoisessa junioreiden tanssisarjassa Suomi sijoittui viime vuotiseen tapaan kahdeksanneksi. Sarjaan osallistui yhteensä 12 maata. Maailmanmestaruuden vei Japani, hopealle sijoittui USA ja pronssin nappasi Meksiko.
Suomeen kansainvälisen lajiliiton Vuoden valmentaja – tunnustus
MM-kilpailujen ensimmäisenä päivänä kansainvälinen lajiliitto ICU jakoi myös vuosittaisia tunnustuksia ansioituneille maille ja valmentajille.
Vuoden valmentaja – palkinto myönnettiin viime vuonna historialliseen MM-kultaan Suomen naisten maajoukkueen valmentaneelle Maria Wahlroosille.
– Tuntuu tietysti hyvältä, että kansainvälinen lajiliitto myöntää tällaisen tunnustuksen. Tämä palkinto kuuluu kaikille jotka ovat olleet valmentamassa tätä joukkuetta kanssani näiden vuosien ajan, Maria Wahlroos tähdentää.
Lähde: Cheerleadingliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia