Suomen futsalmaajoukkue oli lähellä nöyryyttää maailman kärkimaata – Kohtaavat tänään uudelleen
Kuva: Getty Images
Suomen miesten futsalmaajoukkue pelaa kaksoismaaottelun maailman kärkimaa Espanjaa vastaan. Lauantain ensimmäinen ottelu pelattiin uudenkarheassa Kauppi Sports Centerissä Tampereella; Espanja otti niukan voiton maalein 1-2 (1-2). Huippujoukkue Espanja hallitsi ottelua ja hyökkäsi monipuolisemmin, mutta Suomen puolustus suoriutui hikisestä iltapuhteesta hyvin.
Ottelun kaikki maalit syntyivät ensimmäisellä 10-minuuttisella. Espanja rokotti jo ensimmäisessä vaihdossa komealla kuviolla. 7. minuutilla Italian-ammattilainen Jukka Kytölä tasoitti hienon hyökkäyksen päätteeksi laukomalla pallon etuyläkulmaan. Espanja kuittasi 10. minuutilla, kun tarkka maannuoliainen kimpoili tolpan ja Suomen puolustajien kautta maaliviivan väärälle puolelle.
Loput 30 minuuttia mentiin ilman maaleja, vaikka molemmilla joukkueilla oli hyvät paikkansa. Etevän joukkuepuolustuksen lisäksi Suomi sai loppuminuuteilla aikaan hyvän takaa-ajon, mutta tolpat, Espanjan maalivahti Fabio Alvira Pérez ja lopulta onnikin pelastivat iberialaisvieraat Suomen tasoitukselta ja nöyryytykseltä.
Toinen Suomi-Espanja -ottelu pelataan sunnuntaina 14.4. Vantaan Energia-areenassa Myyrmäessä. Suomi ja Espanja ovat myös samassa MM-karsintalohkossa (Main Round, pelataan lokakuussa 2019).
Lähde: KaDyn tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!