Tutkimustulokset huolestuttavia: Maastohiihtolupaus avautui syömishäiriöstään, haluaa auttaa muita ongelmasta kärsiviä – ”Ihmisten pitää saada kuulla tästä”

Ruotsalaisten tutkimusten tulokset painonpudotusta ja syömishäiriöiden ilmenemistä maastohiihdossa ovat olleet huolestuttavia. Myös norjalaiset ovat huolissaan samasta ongelmasta. Norjan hiihtoliitto valistikin urheilijoitaan ajattelemaan tarkemmin, ennen kuin he esittelevät kehoaan sosiaalisissa medioissa.
Maastohiihdon 17-vuotias ruotsalaislupaus Ida Andersson on päättänyt puhua syömishäiriöstään avoimesti varoittaakseen muita nuoria kokemasta samaa. Andersson kärsi syömishäiriöstä kuusi vuotta, koska halusi pärjätä paremmin kilpailuissa.
– Oloni ei todellakaan ollut hyvä. Olin masentunut ja menetin itseluottamukseni. En halunnut elää, kun olin pohjalla, Andersson kommentoi SVT:lle.
Anderson oli vuoden Tukholmassa hoidettavana ja voi tällä hetkellä mainiosti. Hänen isänsä on perustanut myös yrityksen, joka yrittää estää urheilijoiden henkisiä sairauksia. He ovat saaneet mukaan myös Ruotsin hiihtoliiton sekä ampumahiihtoliiton.
– Haluamme estää ongelmien syntymisen ja näyttää, että sairauksista voi tervehtyä. Ihmisten pitää saada kuulla tästä, Andersson kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi