Junioreiden lopputurnaus poikkeuksellisissa olosuhteissa oli menestys – ”Olivathan ne ilmeet ja fiilis sen arvoista”

Lempäälän Ideaparkin keskusaukio ja kauppakeskuksen sisälle rakennettu liikuntamaailma Ideapark Sport toimivat näyttämönä, kun Lounais-Suomen alueen F-ikäiset pelasivat upean lopputurnauksensa 11. toukokuuta.
Turnaukseen ilmoittautui mukaan huimat 80 joukkuetta. Yhteensä kentillä kirmasi noin 320 pelaajaa. Päivän aikana pelattiin kahdeksalla kentällä yhteensä 80 ottelua.
Turnauksen järjestelyistä vastasi Lounais-Suomen aluepäällikkö Sini Rönnqvist. Mistä lähti idea järjestää turnaus kauppakeskuksessa?
– Turnaus lähti villistä ideasta tuoda turnaus poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Turnauksesta haluttiin tehdä F-junnuille elämys, jonka he muistavat pitkään. Ideapark lähti mukaan heti ja yhteistyö heidän sekä muiden mukaan lähteneiden tahojen kanssa sujui todella hienosti.
F-ikäiset ovat lentisperheen nuorimpia, eka- ja tokaluokkalaisia pelaajia. Monissa joukkueissa pelasi myös kouluikää nuorempia lentopalloilijoita. Turnaus toimi monelle joukkueelle hyvänä harjoituksena kesän Power Cupia silmällä pitäen. Hieman normaalia pidemmät odotusajat, isot kannustusjoukot ja joukkueiden omat tuomarointivuorot virittivät pelaajia kesän kohokohtaan. Myös he, jotka eivät Rovaniemen Power Cupiin lähde, pääsivät haistelemaan isomman turnauksen ilmapiiriä.
Pelikentistä kaksi sijaitsi Ideaparkin keskusaukiolla ja loput Ideapark Sportissa. Pelien päätyttyä keskusaukion lavalla jaettiin pelaajille mitalit. Mitaleita jakoivat lähiseurojen lentisidolit Sanna Häkkinen, Mikko ja Teemu Kuusela sekä Jyri Niemi. Pelien välissä pelaajat perheineen kuluttivat aikaa muun muassa Isi ja tytöt -lettikirjan tehneen Matti Airolan lettikoulussa. Myös paikallisia lentopallouutisia kuultiin, kun lavalla julkaistiin lisenssimäärillä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin lentopalloseura Lempo-Volley.
Onnistunut turnaus kirvoitti kehuja laajalla rintamalla. Lentopallo sai tapahtumassa mainiota näkyvyyttä lajina ja vastaavia turnauksia voidaan jatkossakin käyttää lajin markkinoinnissa. Turnausjärjestelyt kauppakeskuksessa vaativat tavanomaista enemmän työtä, mutta se ei Sini Rönnqvistin mukaan haitannut.
– Olivathan ne lauantain ilmeet ja fiilis sen arvoista! Moni tuli vielä kädestä pitäen kiittämään turnauksesta.
Sini Rönnqvist lupaa, että samanlainen lopputurnaus järjestetään myös ensi vuonna, ehkä jopa tämän vuotista hieman suurempana.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi