Kausi huipentuu historialliseen trilleriin Cocksin ja Dickenin välillä – Käsipallokevät kotimaan kentillä on ollut ennennäkemätön!
Kuva: Juha Tamminen
Kotimainen käsipallokausi 2018-19 huipentuu lauantaina miesten SM-liigan ratkaisevaan viidenteen finaaliin Cocksin ja Dickenin välillä.
Käsipallokevät kotimaan kentillä on ollut ennennäkemätön. Naisten SM-sarjan finaalit olivat todellisia trillereitä ja HIFK vei mestaruuden viidennessä ottelussa tiukan taistelun jälkeen. Miehet ovat jatkaneet samaa rataa ja kaikki neljä tähän asti pelattua finaaliottelua ovat olleet äärimmäisen tasaisia.
Suomalaisen käsipallon historiasta ei löydy aiempaa kautta, jolloin sekä miesten että naisten mestaruus olisi ratkennut vasta viidennessä ottelussa.
Cocksin ja Dickenin finaaliottelut ovat käytännössä ratkenneet kaikki vasta loppuminuuteilla. Näin oli myös keskiviikkona Dickenin tasoittaessa finaalisarjan kotonaan.
– Tiukassa loppuväännössä pystyttiin hoitamaan homma kotiin, hienoa taistelua, Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg kuvasi kamppailua.
Cocks hakee peräti seitsemättä perättäistä ja kaikkiaan 11:ttä Suomen mestaruuttaan. Dicken on voittanut toistaiseksi ainoan mestaruutensa kaudella 1992-93.
Ratkaiseva viides finaali pelataan Cocksin kotiareenalla Riihimäen urheilutalolla lauantaina kello 16.15. Ottelua voi myös seurata suorana lähetyksenä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!