Mitä ihmettä? Suomalaisampuja jäi todella oudon syyn vuoksi kolmanneksi Tshekin Pilsenissä
Kuva: Getty Images
Krister Holmberg sijottui kolmanneksi liikkuvan maalin 50m nornaalijuoksuissa ja Joonas Kallio 25m isopistoolissa kuudenneksi, kun kansainvälinen Liberation GP päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä.
Päätöspäivänä parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg, joka sijoittui kolmanneksi miesten 50m liikkuvan maalin normaalijuoksuissa. Holmbeg olisi uusinut hopeasta, mutta Suomen joukkueen piti lähteä ennen kisan loppua lentokentälle, kertoi valmentaja Ville Häyrinen.
Holmberg ylitti EM-rajan peruskilpailun tuloksellaan 589. Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat) oli seitsemäs jääden pisteen rajasta tuloksellaan 585. Niklas Hyvärisen (RS) tulos oli 580. Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) rikkoi poikien kisarajan 581 pisteellään.
– Jatkamme EM-näyttöjen antamista ensi viikonloppuna Sipoossa, jonne on tulossa virolaisia ja ranskalaisia ampujia, Häyrinen kertoi.
Ukrainan Ihor Kizina voitti Pilsenin kisan, ja Ruotsin Jesper Nyberg oli toinen.
Suomussalmen Urheiluampujien Joonas Kallio teki miesten 25m isopistoolissa tuloksen 575 ja sijoittui kuudenneksi. Saman seuran Teemu Lahti ampui myös hyvin, sillä hänen tuloksensa oli 571, jolla heltisi 13. sija.
Ilmakiväärin parikilpailussa Suomella oli kaksi joukkuetta. Suomi 2 (Joni Stenström – Inka Havukainen) sijoittui 16:nneksi tuloksellaan 825,0 pistettä. Stenströmin pisteet olivat 413,6 ja Havukaisen 411,4. Suomi 1:ssä ampuivat Matias Kiuru ja Marianne Palo. Se oli kisassa 19:s 822,8 pisteellään. Palon tulos oli 412,8 ja Kiurun 410,0. Finaaliraja oli 831,8.
Suomen pari Konsta Kivi – Ritva Karri sijoittui ilmapistoolin parikilpailussa 23:nneksi. Sen tulos oli 724, kun finaaliin mentiin 768 pisteellä. Kiven tulos oli 355 ja Karrin 369 pistettä.
Kallio kilpaili myös miesten 50m pistoolissa, jossa hän oli paras suomalainen tehtyään tuloksen 525. Hän sijoittui 25:nneksi. Turun Seudun Ampujien Klaus Tupi oli 38:s tehtyään tuloksen 509.
Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) oli kuudes naisten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa. Hänen tuloksensa oli 620,8. Inka Havukainen (Kiteen Ampujat) oli 32:s tuloksellaan 616,5.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AL: Harri Kirvesniemi järkyttyi Krista Pärmäkosken datasta – ”Oli pakko ottaa laskin käteen”
- Venäläispomo vihjaa käänteestä – Fis-johtajalta yllättävä viesti
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan