Suomen hävisi Kultaisessa liigassa Espanjalle: Oljenkorsi lopputurnaukseen todella heikko – ”Peli paranee pikku hiljaa”
Naisten lentopallomaajoukkue koki lauantaina karvaan tappion Kultaisessa liigassa Espanjalle Valladolidissa Polideportivo Municipal Huerta del Reyssa erin 3-1 (25-23, 25-19, 22-25, 26-24). Ensimmäisen joukkueiden kohtaamisen espanjalaiset veivät aiemmiin Tampereella samoin numeroin.
Samalla Suomen oljenkorsi lohkovoittoon katkesi ja mahdollisesti lopputurnaukseen myös mukaan pääsevän parhaan lohkokakkosenkin paikkaan oheni merkittävästi.
Suomi oli viedä ottelun viidenteen erään, mutta neljännen erän niitti jäi tekemättä. Espanja rutisti 22-24 -tilanteesta erävoittoon ja sitä kautta täyteen pistepottiin.
Päävalmentaja Tapio Kangasniemi:
– Ei aivan riittänyt tänään haastaa viidenteen erään. Päästiin peliin hiukan liian myöhään sisään, mutta erityisen hyvää oli se, että päästiin mukaan vaikean alun jälkeen. Peli paranee meillä pikku hiljaa ja löydetään juuri tämän joukkueen vahvuudet.
– Hyvä, että päästiin kovaan painetilanteeseen monta kertaa tänään, koska se kehittää omaa pelaamista kaikista eniten
Suomen paras oli komeat 16/+13 tehnyt keskipelaaja Michaela Madsen. Madsen otti viisi torjuntaa ja hyökkäsi 11 piistettä (hyök. 11/19). Madsenilla on nyt kahteen viimeiseen otteluun huimat 13 torjuntapistettä. Piia Korhonen pääsi myös avauserän jälkeen vireeseen tehden 16/+12 43% hyökkäyksellä (16/37).
Espanjan paras pistenainen oli Tampereen avauspelin tapaan Ana Escamilla, joka sai ottelussa peräti 53 passia ja teki 20/+11.
Lohkon toisessa ottelussa Azerbaidžan hävisi kotonaan Valko-Venäjälle 1-3 (21-25, 19-25, 28-26, 34-36).
Valko-Venäjä johtaa lohkoa 11 pisteellä voitettuaan kaikki neljä peliään. Espanjalla (3-1) on kasassa yhdeksän pistettä, Suomella (1-3) kolme ja Azerbaidžanilla (0-4) yksi.
Kaksi viimeistä Kultaisen liigan alkulohkon peliään naiset pelaavat Suomessa: 12.6. Hämeenlinnassa Valko-Venäjää vastaan ja 15.6. Mikkelissä vastassa on Azerbaidžan.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta