ATP Wimbledon: syöttökoneet vastakkain
ATP Wimbledon
Reilly Opelka – Milos Raonic
Perjantai 05.07. klo 13:00
Otetaan Wimbledonin perjantain tarjonnasta yksi nosto päiväpeleistä. Kolmannen kierroksen ottelussa nuori ja nouseva jenkkipelaaja Reilly Opelka haastaa kanadalaisen Milos Raonicin. Tiedossa on kahden kovan syöttäjän välinen mittelö.
Opelka aiheutti suurehkon yllätyksen tiputtamalla toisella kieroksella jatkosta Stan Wawrinkan. Peräti 211 senttiä pitkä jenkki tarvitsi voittoon viisi erää ja pitkälti yli kolme tuntia. Opelkalla on yksi ATP Tourin vaarallisimmista syötöistä ja Wawrinkaa vastaan hän syötti erityisen hyvin. Opelka pohjusti tätä vuotta pelaamalla viime vuonna paljon Challenger -turnauksia ja tänä vuonna mies näyttää olevan valmis isoihin tekoihin.
Raonic ei ole myöskään mikään hukkapätkä, vaikka hänen pituutensa jää alle kahden metrin. Opelkan tapaan Raonic elää pitkälti hyvällä syöttöpelillään. Erityisen hyvin syöttö oli hallussa toisella kierroksella Robin Haasea vastaan. Raonic on vahva pelaaja ruoholla. Pientä huolta aiheuttaa Raonicin nilkka, jota jouduttiin avauskierroksen ottelussa hoitamaan kesken ottelun. Raonic kohtaa ensimmäistä kertaa Opelkan ATP Tourilla.
Vetosuositus
Raonicilla on tässä kokemuksen tuoma etu, mutta Opelka on nouseva tähti ja näen tässä ottelussa yllätyksen mahdollisuuden. Suuri yleisö ja vetomarkkinatkin oppivat ennen pitkää arvostamaan pitkän amerikkalaispelaajan taitoja. Vetosuositus on tähän Reilly Opelka voittaa ottelun kertoimella 3,25.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi tapahtumaan Opelka – Raonic ja kohteeseen veto ”Reilly Opelka voittaa ottelun”. Jos Opelka voittaa ottelun, saat 325 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Raonic voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti