St Michel -ajo: vauhtijuhla ja Suomi-Ruotsi maaottelu
Kuva: Getty Images
Ravit
St Michel -ajo
Sunnuntai 21.07. klo 16:30
Mikkelin vauhtiviikonloppu huipentuu sunnuntaina ajettavaan St. Michel -ajoon. Tänä vuonna osallistujia on vain Suomesta ja Ruotsista. Aivan absoluuttiset huiput puuttuvat kilvasta, mutta oikein mielenkiintoinen lähtö tästä saadaan aikaiseksi. Hyvissä olosuhteissa Mikkelin nopea kavioura tarjoaa loistavat puitteet kilpailulle ja voittoajan voi olettaa olevan kova.
Suosikit
Chief Orlando lähtee ykkösradalta. Jos Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama ori saisi pidettyä keulat, se olisi oikein todennäköinen voittaja. Keulaan on kylläkin tarjolla useampi hevonen. Chief Orlando on osoittanut hirmukuntoa mm. Solvallan Sweden Cupissa sekä viimeksi Kaustisen Festivaaliajossa, jonka se voitti suvereenin sooloesityksen jälkeen. Makethemark on tämän vuoden Elitloppet-kolmonen, joka kertoo sen luokasta jo paljon. Petri Salmelan tallista ponnistava ori ei ole ensiaskelilla nopein, mutta saanee säällisen juoksupaikan ja tulee lopussa kovaa. Next Direction puolestaan lähtee kuin tykin suusta, mutta seiskaradalta keuloja ei ole helppo ottaa. Kaustisilla ajettiin erilaisella taktiikalla, mutta uskoisin Iikka Nurmosen satsaavan nyt alkuun. Jos ruuna välttää kuolemanpaikan, se löytyy tuloksissa korkealta.Muut
Cameron Evo on hirmuiskussa, mutta hieman kääntämätön kortti tällä tasolla. Suur-Hollolassa se sortui loppusuoran taistossa laukalle ja menetti top 3 -sijoituksen. Sopivalla juoksulla se pystyy nytkin yllättämään. Pastore Bob on ollut myös todella kova avaaja, mutta viime aikoina sekä starttinopeudesta että yleissuorituksesta on puuttunut se jokin. Saanee kuitenkin sopivan juoksun. Ranch Kelly, Disco Volante ja Bucks To Burn lähtevät ulkoa. Kellään ei reissusta tule helppo ja lisäksi Bucks To Burnin aikaisemmat tehtävät eivät ole olleet näin kovia.Vetosuositus
Jos Next Direction onnistuu välttämään kuolemanpaikan, on hyvässä iskussa oleva Timo Hulkkosen suojatti yllätysvalmis. Otetaan näkemys sille, että hevonen yltää kisassa kolmen parhaan joukkoon: Vetosuositus on Next Direction sijat 1-3 kertoimella 2,00.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi tapahtumaan St Michel -ajo ja kohteeseen veto ”Next Direction sijat 1-3”. Jos Next Direction sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Next Direction ei sijoitu kolmen sakkiin, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää