Suomalainen keihäänheittäjä hienosti finaaliin Napolissa – ”Sain ehjän suorituksen”

Henri Liipola avasi suomalaisten yleisurheilijoiden pistetilin Napolin universiadeissa. Hän oli moukarinheiton finaalissa seitsemäs tuloksella 70,32, joka ei heittäjää tyydyttänyt. Kilpailun voitti Turkin Ozkan Baltaci, joka heitti 75,98.
– Ei ole pitkään aikaan ollut näin vaikeaa kisaa. En saanut välineeseen mitään tehoa. Kolme ensimmäistä heittoa olivat rentoja ja myös pisimpiä. Tuli taas huomattua, ettei moukari repimisellä mene mihinkään, Liipola sanoi.
Liipola on tällä kaudella heittänyt 73,88. Sillä olisi Napolissa otettu kolmas sija. Ukrainan Serhii Rehdeda oli toinen heitettyään 74,27 ja britti Taylor Campbell kolmas tuloksella 73,86.
– Sehän tässä harmittaakin niin paljon, että rahkeita olisi ollut heittää siihen, Liipola viittasi mitalitaistoon.
Takala finaaliin
Teo Takala eteni Napolissa keihäänheiton finaaliin. Hän sivalsi parhaallaan 75,93, joka toi karsinnan neljännen sijan. Karsinnan voitti Liettuan Edis Matusevičius ennätyksellään 84,93.
– Hyvä kisa. Ensimmäisellä tuli harmillisesti yliastuttu, mutta toisella sain ehjän suorituksen, jolla pääsin finaaliin. Heittopaikka tuntui hyvältä, Takala sanoi.
Taneli Juutisen kisaa päättyi karsintaan. Hän heitti 70,13, joka riitti 16. sijaan.Takala avausheitto meni rikki ja toinen kantoi 75,93.
– Kauden kolme heikointa heittoa. En saanut heittoon mitään otetta. Kaikki menivät tukijalasta niin sanotusti läpi. Toisessa heitossa tuki vähän luisti, Juutinen sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi