Suomen joukkueella vain yksi tavoite EM-kilpailuiden avauspäivän jälkeen – ”Laitetaan vaihdetta silmään ja kaikki likoon!”
Kuva: Getty Images
Golfin amatöörien EM-joukkuekisoissa avauspäivä jätti petrattavaa. Miehet ovat sijalla 14. tuloksella +12. Kahdeksan parhaan joukkoon 1.flightiin on matkaa vain neljä lyöntiä, joka on täysin otettavissa kiinni.
Tuloskorteissa oli paljon birdiejä, mutta vastapainoksi muitakin tapahtumia. Joukkueen parhaasta tuloksesta vastasi Matias Honkala (E/72).
– Hyvä pelisuunnitelma ja -ilme läpi päivän. Tuulessa pelatessa lyömisen perustaso korostuu, ja siksi muutama epäonnistunut lyönti maksoi tänään paljon. Huomenna parannetaan sen lisäksi myös puttaamista, valmentaja Pasi Purhonen tiivisti.
Links-kentän olosuhteet parhaiten selvittivät Britteinsaarten maat – kilpailun kärjessä on Englanti tuloksella -9. Takana vaanivat Irlanti, Skotlanti ja isäntämaa Ruotsi.
Sardiniassa naiset pelasivat tasaisesti, ja ovat myös sijalla 14. tuloksella +3. Päivän suomalainen valopilkku oli ankkurina lähtenyt Petra Salko 68/-4, joka kirjasi korttiinsa siististi neljä birdietä ilman bogeja. Kahdeksan joukkoon on matkaa kuusi lyöntiä, joka on luonnollisesti huomisen tavoite.
Salko kiitteli kärsivällisyyttään ja kuumaa putteriaan uransa ensimmäisestä bogittomasta kierroksesta.
– Pelisuunnitelma oli pelata itsevarmasti ja rohkeasti. Tulostaso on kova, ja birdiepaikkoja pitää saada hyödynnettyä. Huomenna laitetaan vaihdetta silmään ja kaikki likoon!, Salko pohti.
Johtoa pitää isäntämaa Italia tuloksella -17.
Pojat aloittivat Ranskassa vaihtelevasti. Joukkue on jaetulla 14. sijalla tuloksella +32, ja matkaa kärkikahdeksikkoon on 14 lyöntiä. Suomalaisten parhaasta tuloksesta vastasi Saku Tuusa (+2/73).
Chantillyn kenttä ympäristöineen kovettuu päivä päivältä ja jopa arveltua enemmän, joten avausten peliin saaminen korostuu ja birdien tekeminen vaikeutuu.
– Porukassa on positiivinen meininki ja kokeneimmat Tuusa ja Siltala johdattavat joukkuetta kohti parempaa huomista, kapteeni Eero Kangasniemi kertoo.
Vaativa kenttä asettaa haasteen kaikille joukkueille, sillä ainoastaan johtaja Saksa (-3) onnistui alittamaan ihannetuloksen.
Tyttöjen joukkueen päivä Espanjassa oli vaikea. Isot virheet rankaisivat ja johtivat tuplabogeihin ja sitä isompiin lukemiin. Joukkue on tuloksella +69 sijalla 17.
– Tavoitteena on parantaa huomattavasti huomenna ja yltää 2.flightiin, valmentaja Jussi Pitkänen kertoo.
Lämpötila keikkui jälleen yli 30 asteessa, eikä viilennystä ole luvassa. Poikien tavoin Saksa johtaa kilpailua tuloksella +5.
Lähde: Golfliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa