Futsal-liigassa monta pelaajasiirtoa
Kuva: Getty Images
Futsal-Liigassa kesän siirtomarkkinat käyvät kuumimmillaan. Tuoreimpana maajoukkuetason pelaajasiirtona valkeakoskelainen Mad Max uutisoi Mika Jussilan paluumuutosta Koskiin. Jussila edusti kaksi edellistä kautta naapurikaupunki Akaan Leijona Futsalia, jossa hän saavutti kaksi SM-hopeaa ja Cup-mestaruuden. Mad Maxia Jussila oli nostamassa takaisin Ykkösestä Liigaan kaudella 2016–17 voittaen sarjan pistepörssin komein tehoin. Jussila nousi futsalmaajoukkueen rinkiin viime kaudella.
Leijona Futsalissa ovi käy molempiin suuntiin, sillä seura uutisoi kiinnittäneensä Tampereen Ilves FS:stä tutut Tomi Lahtisen ja italialais-brasilialaisen Rafael Giorgion riveihinsä. Lahtinen on pelannut Futsal-Liigaa yli 10 kautta edustaen aiemmin myös Sääksjärven Loisketta ja Kampuksen Dynamoa sekä Suomen maajoukkuetta.
Puolustava mestari Kampuksen Dynamo kiinnitti kokeneen Juho Väinälän rosteriinsa. Väinälä on pelannut aiemmin Futsal-Liigaa Turun Pallokerhossa, Tervareissa ja Sievi FS:ssä, josta miehellä on myös europelikokemusta vuosilta 2016–17. Myös JoSePa:ssa viime kauden pelannut Markus Rautiainen palaa takaisin mestarien riveihin. Aiemmin KaDy uutisoi Mikko Kytölän, Sergei Korsunovin ja maalivahti Niila-Ville Laitisen jatkosta.
Sarjanousija Tornion Palloveikot uutisoi kokeneen Jussi-Esko Bergin ja Harri Kurkelan sopimuksista. Myös paikallisvastustaja FC Kemi aikoo panostaa lujasti viidenteen perättäiseen liigakauteensa; heinäkuussa sopimusuutisia on julkistettu runkonelikosta Tuukka Pikkarainen – Vesa Lilja – Ville Uimaniemi – Ville Angeria. Lari Honkanen jatkaa kemiläisten maalinsuulla.
Kotimainen Futsal-Liiga potkaistaan käyntiin 29. syyskuuta. Sitä ennen mitellään Supercup Jyväskylässä 23. elokuuta KaDyn ja Leijonan välillä, minkä jälkeen KaDy aloittaa Mestarien Liiga -taipaleensa 28.–31.8. Tallinnassa.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta