Jarkko Kinnusen takareidessä venähdys – Dohan MM-kisat eivät ole vaarassa
Kuva: Getty Images
Jarkko Kinnunen jää pois Lappeenrannan Kalevan kisojen 20 kilometrin kävelystä ja Tiia Kuikka naisten 10 kilometriltä. Molemmat kilpailut kävellään tänään torstaina. Kinnusella on takareidessä pieni venähdys, joka estää kilpailemisen Kalevan kisoissa. Kinnunen on Kuikan tapaan valittu Dohassa syksyllä kilpailevaan MM-kisajoukkueeseen.
– Takareisi nappasi harjoituksissa vähän kiinni. Sen täytyy antaa nyt rauhoittua, ja maanantaina aloitetaan kuntoutus. Tämän ei pitäisi häiritä loppukauden kilpailuja. Toiveissa on, että pystyn kilpailemaan jo Ruotsi-ottelussa, Kinnunen sanoo.
Ruotsi-ottelu kilpaillaan Tukholmassa elokuun 24.-25. päivä.
Kuikalla oli Napolin universiadien jälkeen ylirasitusoireita, jonka takia pidettiin harjoitustauko. Kuikka on sittemmin jatkanut harjoittelua, mutta katsoi parhaaksi jättää vielä Lappeenrannan kilpailun väliin.
– Tällainen päätös tehtiin ihan Dohan MM-kisojakin ajatellen, Kuikka sanoo.
Kuikka on menossa viikon kuluttua Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen testeihin ja sen jälkeen alppimajaan Liikuntakeskus Pajulahteen.
– Aloitan Pajulahdessa sopeutumisen vuoristoleiriä varten, joka alkaa 23. elokuuta, Kuikka sanoo.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- NHL-tähdet sanoivat ei kiitos Donald Trumpille
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- NHL-tähdet sanoivat ei kiitos Donald Trumpille