Olympialaisten esikisa starttaa purjehduksessa lauantaina – tässä mukaan päässeet suomalaiset

Olympialuokat valloittavat lähiviikkoina Japanin Enoshiman rannat. 17.-22. elokuuta tulevilla olympiavesillä kilpaillaan esikisat (Ready Steady Tokyo Test Event), ja 25. elokuuta starttaa samoilla vesillä maailmancup.
– Japania koetelleen taifuunin vaikutukset jäivät onneksi odotettua vähäisemmiksi täällä. Ainoa haitta oli se, että jouduimme nostamaan valmennusveneitä edestakaisin eikä perjantaina päästy vesille. Kuuma ja kostea sää tuo omat haasteensa, joihin on totuteltu tämän viikon aikana, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
Esikisoissa Suomella saa olla vain yksi edustaja per luokka lukuun ottamatta Laser radialia, jossa ovat mukana sekä Tuula Tenkanen että Monika Mikkola. Finnjollissa lipun esikisoihin sai Tapio Nirkko, joka sijoittui kevään EM-kisoissa juuri Oskari Muhosen edelle. Muut Suomen edustajat ovat Tuuli Petäjä-Sirén (RS:X), Kaarle Tapper (Laser standard), Noora Ruskola/Mikaela Wulff (49er FX) ja Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen (Nacra 17).
– Täällä on paikalla kaikkien maiden parhaat, kuten olympialaisissakin. Haemme ainakin kahta sijoitusta mitalilähtöihin eli 10 parhaan joukkoon. Kilpailun tärkeä tehtävä on myös tutustuttaa purjehtijat tuleviin olympiaolosuhteisiin, Wilenius jatkaa.
Lähde: Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan