Poikien ja tyttöjen maaottelut kilpaillaan Tukholmassa ennen aikuisten kisoja – ”Peli näyttää paperilla selvältä”

17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maaottelut kilpaillaan Tukholman stadionilla lauantaina ja sunnuntaina ennen aikuisten maaottelua. Niissä tilastot povaavat Suomen tytöille reilun 40 pisteen voittoa ja pojille yli 30 pisteen tappiota.
– Vaikka peli näyttää paperilla selvältä, nuorten urheilijoiden maaottelussa kaikki on aina aidosti mahdollista. Nämä nuoret ovat kesän mittaan osoittaneet hienoa venymistä oikeissa paikoissa. Uskon että he syttyvät tositilanteessa, sanoo Suomen 17-vuotiaiden joukkueen johtaja Pauliina Savijoki.
– Lähtökohtaa voisi kuvata niin, että pikamatkoilla pojat ovat altavastaajana, mutta kestävyyspuoli näyttäisi kääntyvän meille. Hypyt ovat tasaisia ja siellä on mahdollisuuksia venymiseen. Heitoissa molemmilla joukkueilla on omat vahvat lajinsa, Savijoki analysoi.
– Tyttöjen ottelussa Suomella on juoksulajit hallussa. Sieltä on odotettavissa useampia kaksoisvoittoja, mikä toki vaatii hyvää onnistumista.
Vuosi sitten Tampereella Ruotsi voitti poikien ja Suomi tyttöjen maaottelun.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa