Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti seurojen välisen Kalevan Malja -pistekilpailun
Kuva: Getty Images
Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti yleisurheilun seurojen välisen Kalevan Malja -pistekilpailun jo viidettä kertaa. Voiton JKU sinetöi Ylivieskan SM-viesteissä, joka päätti tämän vuoden Kalevan Malja -kilpailun. JKU:n edelliset voitot ovat vuosilta 2014, 2015, 2017 ja 2018.
Kalevan Malja -kilpailun voıttaa vuosittain yleisurheilun ulkoratojen Suomen mestaruuskilpailuissa eniten SM-pisteitä kerännyt seura. JKU keräsi tänä vuonna 474 pistettä.
– Kun Kalevan Maljan on kerran voittanut aiemmin, ei muita tavoitteita voi asettaa kuin voiton, sanoo JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen.
Viime vuonna Kalevan Malja -kilpailussa neljänneksi sijoittunut Lahden Ahkera oli toinen 396 pisteellä. Helsingin Kisa-Veikot oli kolmas 324 pisteellä.
Tämän vuoden Kalevan Malja -kilpailu alkoi viime syksyn SM-maratonilta ja päättyi Ylivieskan SM-viesteihin.
Kalevan Malja -kilpailun loppupisteet 2019: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 474, 2) Lahden Ahkera 396, 3) Helsingin Kisa-Veikot 324, 4) Tampereen Pyrintö 294, 5) Espoon Tapiot 275, 6) Turun Urheiluliitto 244,5, 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 207, 8) Joensuun Kataja 183, 9) HIFK 180, 10) Kenttäurheilijat -58 136.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Karmeasta onnettomuudesta muistettu mäkihyppääjä on kuollut – ”Janne oli aina mukana kaikessa”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Saariselän kisa ratkesi viime metreillä – huima taistelu
- Olympiamenestys ei jäänyt huomioimatta – Vilma Ryytty palkittiin rahallisesti
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan